Kangasalla aloittaa uusi kesäteatteri – avausnäytelmän rooleissa ja ohjaajana nimekäs joukko

Kangasalan kesäteatterissa Mobilian läheisyydessä aloittaa uusi ammattimainen kesäteatteri kesäkuussa.

Ensimmäisenä kesänään viihteelliseen ohjelmistoon keskittyvä kesäteatteri tarjoaa kymmenen näytöstä.

Kangasalan kesäteatterissa on ensimmäisenä toimintavuotena ohjelmistossa Vaimoni on toista maata.

Kyseessä on hulvaton ja vauhdikas komedia, jossa on sopivassa suhteessa vauhtia ja seesteisempiä kohtia, minkä lisäksi yllätyskäänteitä satelee tuon tuosta.

Lavalla nähdään näyttelijäkaarti Vuokko Hovatta, Maija Siljander, Iikka Forss ja Antti Peltola. Ohjauksesta vastaa Mikko Kivinen.

Kangasalan kesäteatteria pyörittää Kangasalan kulttuuripalvelut. Vaimoni on toista maata -tuotannosta vastaa hämeenlinnalainen Iltama, jonka voimahahmo on käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Otto Kanerva. Miehen meriitteihin lukeutuu mm. ennätysyleisöjä Hämeenlinnassa takonut Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri sekä Bastionin Kesäteatteri Haminassa.

Lisäksi Otto Kanerva toimii Rauman kaupunginteatterin taiteellisena johtajana.

Vaimoni on toista maata -esityksen ensi-ilta on 8. kesäkuuta ja kesän viimeisestä näytöksestä päästään nauttimaan Kangasalan Kesäteatterin uusitussa, kokonaan katetussa katsomossa 19. kesäkuuta.

Juttua muokattu 1.3.2022: Kesäteatteria pyörittää Kangasalan kulttuuripalvelut. Hämeenlinnalainen Iltama vastaa Vaimoni on toista maata -näytelmän tuotannosta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut