Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalainen tutkimusryhmä löysi suolistosyövän hoitoon uuden lääkkeen – Taysin apulaisylilääkäri: "Tämä oli todellinen työvoitto"

Hoitovaihtoehdot ovat vähissä, jos ihminen sairastaa suolistosyöpää ja sattuu kuulumaan niiden viiden prosentin joukkoon, jotka saavat vakavia sydänoireita hoidoissa tyypillisesti käytettävistä solunsalpaajista, kapesitabiinista tai fluorourasiilista.

Tähän ongelmaan Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) syöpätautien apulaisylilääkäri, syöpätutkija Pia Österlund ja yhdeksän muuta suomalaista lääkäriä lähtivät viitisen vuotta sitten etsimään ratkaisua.

Vastauksena on S-1 eli Teysuno-lääke, joka estää syövän uusiutumista ja pienentää kasvaimia mutta aiheuttaa sydänhaittoja äärimmäisen harvoin. Tälle lääkkeelle Euroopan lääkeviranomainen EMA myönsi tammikuussa 2022 myyntiluvan, jotta sitä voidaan käyttää levinneen suolistosyövän hoidossa silloinkin, jos potilas on saanut toisesta lääkkeestä sydänhaittoja.

− Tämä oli todellinen työvoitto ja valtavan hieno uutinen. Suolistosyöpä on toiseksi yleisin syöpä Suomessa. Jos viisi prosenttia potilaista saa sydänhaitan, se on iso joukko ihmisiä. Kun uusi lääke saadaan käyttöön, pystymme auttamaan monia, Österlund sanoo tiedotteessa.

Muutamissa Euroopan maissa Teysunon käyttö voidaan aloittaa sydänhaitan saaneilla potilailla jo nyt. Suomessa lääke menee vielä sosiaali- ja terveysministeriön lääkkeiden hintalautakunnan käsittelyyn, joka tekee päätöksen korvattavuudesta. Tähän asti lääkkeellä on ollut indikaatio vain edenneen mahasyövän hoidossa.

− Lääke on edullinen verrattuna moniin muihin syöpälääkkeisiin. Käytön kokonaiskustannus vuodessa on runsaat 4 000 euroa ja harva potilas saa hoitoa niin pitkään. Päätös korvattavuudesta saataneen tämän vuoden aikana. Vielä täytyy siis hetki odottaa, vaikka ensimmäinen potilas vastaanotollani jo osasikin kysyä tätä ”RAXO-lääkettä”, Österlund toteaa.

Uusi lääke löytyi osana Österlundin ja professori Helena Isoniemen johtamaa valtakunnallista RAXO-tutkimusta, jossa tutkimusryhmä kartoittaa levinnyttä suolistosyöpää ja sen hoitoa.

Teysuno-lääkkeen puolesta puhuu 200 potilaan aineisto Suomesta, muista Pohjoismaista ja Hollannista. Tutkimukseen osallistuneille potilaille syövänhoidon kulmakivinä käytetyt lääkkeet kapesitabiini ja suonensisäinen fluorourasiili eivät sopineet. Heistä yli puolet oli aiemmin ollut sydänterveitä, mutta saivat näistä lääkkeistä vakavia, jopa henkeä uhkaavia sydänhaittoja.

− Potilasaineistot kertovat, että lähes aina sydänhaitta uusiutui, jos potilaille annettiin samaa lääkettä uudelleen. Mutta kun lääke vaihdettiin Teysunoon, haitan aiemmin saaneista vain neljä prosenttia sai sen uudelleen. Heilläkin haitat olivat lievemmät ja lopulta 99 prosenttia pystyi jatkamaan Teysunon käyttöä, Österlund kuvaa.

Jatkossa Österlund uskoo, että lääkkeen käyttöä on mahdollista edelleen laajentaa kaikkiin vatsan alueen syöpiin ja muihinkin syöpiin, joiden hoidossa vastaavaa sydänhaittaa ilmenee.

− On poikkeuksellista, että EMA myöntää myyntiluvan lääkkeelle takautuvan potilasaineiston pohjalta. Mutta tässä tapauksessa näytöt olivat harvinaisen selkeät ja aineisto tarkasti kerätty, hän sanoo.

Kaikista 200 potilaasta kirjattiin ylös yli 800 erilaista tietoa ja muuttujaa. Tampereen ja Turun yliopistollisten sairaaloiden tietoaltaat tarjosivat luotettavan takautuvan lähteen potilaiden hoidosta, ja tapaukset kävi läpi kaksi lääkäriä, joiden tuli olla yhtä mieltä potilaan tilanteesta.