Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksi vangittu Nekalan talliosaketappelun takia – Näin tilanne eteni pahaksi väkivallaksi

Nekalassa talliosaketiloissa 19. helmikuuta tapahtuneessa tappelussa teräasetta käyttänyt 21-vuotias tamperelaismiesmies vangittiin tänään tiistaina todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen.

Hänen epäillään kohdistaneen väkivaltaa henkilöön, joka oli nuori täysi-ikäinen mies. Mieheen kohdistuneessa teossa epäillään käytetyn teräasetta ja muun muassa siksi tekoa tutkitaan tällä hetkellä tapon yrityksenä.

Tutkinnassa epäillään toista nuorta, täysi-ikäistä miestä pahoinpitelystä. Hänen epäillään kohdistaneen väkivaltaa tapon yritykseen epäiltyä miestä kohtaan. Tapon yrityksen asianomistaja jouduttiin viemään sairaalahoitoon. Hänellä ei ole tällä hetkellä hengenvaaraa.

Poliisi on jatkanut koko viikonlopun ja alkuviikon tapahtumien selvittelyä, kuullut asianosaisia ja paikalla olleita silminnäkijöitä.

Tutkinnan mukaan tiloihin on tullut juhlimaan etupäässä nuoria henkilöitä ja sisätiloissa sekä tilan ulkopuolella on saattanut olla yön aikana useita kymmeniä henkilöitä.

Tämän hetkisen tutkinnan käsityksen mukaan tilan sisätiloissa on syntynyt muutaman nuoren miehen välillä ensin sanallista riitaa, jonka jälkeen heidän välillään on käytetty väkivaltaa.

Poliisi otti lauantaina tapahtumapaikalta kiinni kaksi henkilöä, joista toinen oli tänään vangittu henkilö. Toinen henkilö, täysi-ikäinen nuori mies, päästettiin jo sunnuntaina vapaaksi. Häntä epäillään pahoinpitelystä.

Tapahtumasarjan selvittely on poliisilla vielä kesken. Poliisi ei voi asiaan liittyviä tarkempia yksityiskohtia tiedottaa vielä julkisuuteen, muun muassa motiivia. Paikalla tapahtumien aikaan on ollut useita henkilöitä ja poliisi joutuu heitä asiaan vielä kuulemaan. Poliisi haluaa kuulla silminnäkijöitä ensin eikä halua vaikuttaa kuulematta oleviin henkilöihin antamalla julkisuuteen asiaan liittyviä yksityiskohtia.

Tutkinnan mukaan väkivallan teot eivät liity aikaisemmin Tampereella tapahtuneisiin nuorten välisiin tappeluihin.