Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuntolaina on nyt hittituote – Kolme syytä on vetänyt asuntolainakysynnän ennätystasolle Tampereella

Talous: Kolme syytä on vetänyt asuntolainakysynnän ennätystasolle Tampereella.

Asuntolainat ovat juuri nyt pankkitoiminnan menekkituote Tampereen alueella.

Nordean Tampereen alueen pankeista myönnettiin viime vuonna asuntolainoja 559 miljoonalla. OP Tampereelta asuntolainaeuroja päästiin jo nostamaan 558 miljoonalla. Asuntolainakanta oli kummassakin pankissa viime vuonna tukevassa kasvussa.

– Asunnot menevät todella nopeasti. Täytyy olla reagointi- ja päätöksentekokykyä ja rahoitus tiedossa, jos asunnon haluaa saada, kertoo toimitusjohtaja Jani Vilpponen OP Tampereesta.

– Ei ole näköpiirissä, että tästä vuodesta tulisi ainakaan hiljaisempi. Asuntolainahakemuksia jätettiin tammikuussa puolet enemmän kuin vuosi sitten, lisää Tampereen toimipaikan johtaja Tomi Tulonen Nordeasta.

Syitä odotuksiin löytyy yhä kolme. Tampereen seudun vetovoima ja kasvu synnyttää kysyntää, korona-aika on laittanut pohtimaan uudelleen kotiin liittyviä tarpeita ja matala korkotaso lisää rohkeutta päätöksiin.

Asuntomarkkinoilla kiinnostaa nyt piha ja tila. Liikkeellä on ennen kaikkea neliöitä ja uudenlaista asumista etätyökauden takia haluavia perheitä.

Lukumääräisesti eniten kauppaa käydään yhä keskustan pienehköistä asunto-osakkeista, mutta omakotitaloihin nostetut lainat ovat kummassakin pankissa lisääntyneet selvästi. Myös ympäryskuntien vetovoima on kasvanut.

– Omakotitalolainoissa oli selvää kasvua, mutta kauppa käy kaikilla osa-alueilla. Kun markkinassa on ollut paljon sijoittamiseen menevää varallisuutta, niin myös asuntosijoituslainojen määrä on pysynyt korkealla tasolla, kertoo Tulonen.

Omakotitalojen vetovoima, tilan tarve ja asumiseen liittyvien vaatimusten kasvu on näkynyt paitsi hintatasossa myös lainapyyntöjen kasvuna. Kummastakin pankista kerrotaan, että lainaneuvotteluihin lähdetään kasvaneista vaatimuksista huolimatta yhä pääsääntöisesti realistiselta pohjalta.

– Suuri osa on miettinyt maksukykynsä. Osalle joudutaan sanomaan, että hanke on liian suuri. Pankin on toimittava vastuullisesti ja huolehdittava, etteivät ihmiset laita itseään liian tiukalle. Jos virität oman taloutesi niin, että se nikottelee jo 1 prosentin korolla, niin silloin on väännetty liian vahvalla velkavivulla, sanoo Vilpponen.

Asuntolaina on tällä hetkellä pankkitoiminnan keskeisimpiä tuotteita. Hoidettu asuntolaina ei tuo pankille vain rahoitustuloa, vaan on myös sisäänheittotuote pankin asiakkuuteen. Tampereen seudun suurissa pankeissa lainakilpailua lähestytään hieman erilaisesta näkökulmasta.

– Me markkinoidaan joustavuudella ja notkeudella. Harvalla on niin paljon säästöjä, että pystyy asuntoa ilman lainaa hankkimaan. Tänä päivänä elämäntilanteesta johtuvat joustavuus ja lyhennysvapaat vetävät, markkinoi Nordean Tulonen.

– Omistaja-asiakkaan bonushyöty on meillä keskeinen juttu. Meidät saavuttaa mobiilisti, mutta myös konttoriverkostoon on satsattu. Tärkeät asiat voi hoitaa face-to-face ja on voinut korona-aikanakin, muotoilee OP Tampereen Vilpponen.