Teatteriarvio | 50-vuotias tarjoaa raikkaan uutuuden – "Amiraali on jälleen osoitus siitä, miten syvästi esitys voi vaikuttaa"

Teatteriarvio: Ahaa Teatterin Amiraali on koskettava nuorten kasvukertomus

Ahaa Teatteri on vuosikymmenten mittaan tehnyt kunnianhimoista ja korkeatasoista teatteria. Lapsille ja nuorille teatteri voi avata uuden maailman; elämyksiä, jotka säilyvät läpi elämän. Nyt koululaisten pääsy teatteriin on entistä vaikeampaa – linjauksen mukaan opetuksen pitää olla maksutonta eikä teatterissa käynteihin saa kerätä vanhemmilta rahaa. Tämä saa lapset eriarvoiseen asemaan: toiset pääsevät teattereihin vanhempiensa mukana, suurella osalla ei ole siihen taloudellisia mahdollisuuksia. Myös teatterit joutuvat tämän takia tiukoille.

Amiraali on jälleen osoitus siitä, miten syvästi esitys voi vaikuttaa. Päähenkilö Niilo asuu pienessä kylässä ukin ja mumman kanssa. Äiti on muuttanut Pohjoiseen uuden perheen myötä ja isä viihtyy etelän lämmössä.

Niilo löytää vintiltä ukin vanhan perhoskokoelman ja niiden seuraamisesta tulee yhteinen harrastus. Amiraali-perhosen ilmestyminen ja vielä kotilovaiheessa olevien tutkiminen avaa Niilolle tien myös oman kehittymisen seuraamiseen. Alunperin nuorten kirjana ilmestyneen Amiraalin kirjoittaja Mila Teräs on hienosti oivaltanut yhteyden, joka tuo tekstiin runollisuutta ja kauneutta.

Niilon omien kasvukipujen ja oman identiteetin etsiminen avaa myös katsojille tien pohtimiseen.

Kuka mä oon? Mihin mä kuulun? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Entä jos mä vaan kuvittelen? Jonakin päivänä ei enää tarvita syitä eikä selityksiä. Sinä päivänä omana itsenäni oleminen ei ole minulle mikään erityinen uroteko, pohtii Niilo.

Onneksi Niilolla on tukenaan pari ystävää: Marja eli Mara ja Hermanni, jotka hekin etsivät itseään. Lempeän kauniisti kuvattu ensirakkaus saa sekin Niilon hämilleen.

Niilo ( Oskar Hartman), Mara ( Reetta Hyreen), Hermanni ( Teemu Mäkinen) ja Virna ( Roosa Lehtinen) tekevät aidon koskettavat roolit nuorina ja taipuvat notkeasti myös moniin muihin hahmoihin.

Antti Viitamäki on dramatisoinut ja ohjannut esityksen tasapainoiseksi ja säveltänyt myös tarttuvan musiikin. Aino Kosken lavastus luo verhoilla erilaisia tiloja aina sairaalasta koteihin ja pukusuunnittelu on tätä päivää. Komealla catwalkilla nähdään Sanna Ponkin toteuttama värikäs muotinäytös, jossa Niilokin loistaa. Antti Kaupin valosuunnittelu ja lavasterakennus ovat laatutyötä.

Ahaa Teatteri

Amiraali

Alkuperäisteos Mila Teräs

Dramatisointi ja ohjaus Antti Viitamäki

Musiikin sävellys ja tuotanto Antti Viitamäki

Lavastus ja pukusuunnittelu Aino Koski

Valot Antti Kauppi

Maskeeraussuunittelu Pia Kähkönen¨

Lavasteet Antti Kauppi

Muotinäytösasujen toteutus ja tekstiilityö Sanna Ponki

Rooleissa Oskar Hartman (Niilo), Reetta Hyreen (Mara, Sinikka, Kirppismyyjä, Perhonen), Teemu Mäkinen (Hermanni, Ukki, Hasan, Poliitikko) ja Roosa Lehtinen (Virna, Mumma, Iisa, Perhonen)

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut