Sarjakuva-Finlandia ehdokkaat ja raadin perustelut
Suvi Ermilä: Vastaanottokeskus (Suuri Kurpitsa)
Novellimaisista luvuista koostuva sarjakuva-albumi käsittelee vastaanottokeskuksen arkea. Maalausjäljeltään ilmaisuvoimainen ja väritykseltään virastomaisen ankea teos kritisoi turvapaikanhakijoiden kohtelua ja osoittaa nykyisen järjestelmän ongelmallisuuden arkisten havaintojen kautta. Syvän humanistista sarjakuvaa, jossa ihmisten todellisella kohtaamisella on valtava arvo.
Matti Hagelberg: Läskimooses (Asema Kustannus)
Matti Hagelbergin suurteos Läskimooses kertoo maailmankaikkeudesta kaiken sen, mistä tähtitiede, historiankirjoitus, uskonnot, kansalliseepokset ja amerikkalaiset sarjakuvat ovat tähän asti vaienneet. Kolmeen kirjaan koottu, aiemmin lehtisarjana julkaistu muinais-/tieteishistoria luo fantastisen rinnakkaistodellisuuden, johon tekee mieli uskoa, vaikka koko juttu aivan uskomaton onkin. Kirjan komea kuvitus hakee vertaistaan sarjakuvamaailmassa.
Susanna Kesänen: Ja 10 muuta jota en muista (Omakustanne)
Lähes sanaton sarjakuva nojaa kuviin muistojen ja kertomusten kantajina. Nimetön päähenkilö palaa taloon, jossa hän alkaa katsella valokuvia. Kuvien yksityiskohdista kootaan lukijalle kokonaisia elämiä, sukuja ja muistojen ketjuja, jotka siinä silmien edessä vahvistuvat, haurastuvat ja haipuvat pois. Todella laadukas, tunteita täynnä oleva omakustanne.
Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta (Arktinen Banaani)
Suomalaisista sarjakuvista ei kansantarukuvauksia puutu, mutta koskaan ennen ei kansanperinteeseen ole tartuttu yhtä queeristi taikka samanlaisella ilolla ja kepeydellä kuin Malinin lyhyiden kertomusten kokoelmassa. Tarinoissa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus nostetaan esille historian marginaaleista ilahduttavan varmaotteisesti. Kivet, kannot, tähdet, kuuta
on tyylikäs esikoisteos, jossa selkeän kaunis piirrosjälki yhdistyy lempeään huumoriin.
J. Oldén: Chaos Void (Täysi Käsi)
Aiemmin zine- ja blogirintamalla kunnostautuneen Oldénin esikoispitkä sarjakuva sukeltaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämän todellisuuden tuolle puolen masentuneen milleniaalin ja tämän uskollisen käärmetoverin mukana. Nykyajassa kipeästi kiinni olevan teoksen upeasti kollaasimaisuudella leikittelevää, maagisen synkkää kuvakerrontaa täydentävät fontteja sekoittelevat ja self helpiä parodioivat tekstiosuudet.
Ville Ranta: Kuinka valloitin Ranskan (WSOY)
Hirtehinen ja itseironen odysseia suomalaisesta sarjakuvataiteilijasta sarjakuvan suurmaassa. Nuori ja toiveikas Ranta tavoittelemassa kustannusmaailman täysosumaa. Rannan kerronta on hauskan vaivatonta ja hyvin juoksevaa.
Jarkko Räihä: Pekurinen (Suuri Kurpitsa)
Joskus pieni on kaunista. Jarkko Räihän Arndt Pekurisesta kertovan sarjakuvakirjan kohdalla asia on juuri niin: yksinkertaisesti piirretty ja konstailematta kerrottu tarina antaa hienosti tilaa Suomen kuuluisimman aseistakieltäytyjän elämälle ja ajatuksille sodasta ja rauhasta. Parasta kirjassa on se, että se ei pääty sotaan.
Tiia Salmelin: Unten kaupunki – Kuolleet puutarhat 1 (Pokuto)
Unenomaisen fantasiasarjan ensimmäinen osa. Salaperäinen Gijonin kaupunki kutsuu puoleensa; samalla tuntematon tyttö varoittaa etenemisen vaaroista. Sarjakuva tyylittelee historiallisella fantasialla ja kauhun keinoilla.
Tiitu Takalo: Rakkaus on köyhän rikkaus (Suuri Kurpitsa)
Tiitu Takalon sarjakuva-albumi palauttaa saataville taiteilijan varhaisia, jo loppuunmyytyjä tai muuten kadonneita sarjakuvanovelleja. Teemoittain jaettujen tekstien reunassa juoksee Takalon kommentaari: huomioita annetaan niin taidetekniikoista kuin yhteiskunnallisesta muutoksestakin. Kokoelma onkin paitsi pala koottua kotimaisen sarjakuvan lähihistoriaa, myös osoitus siitä, kuinka kaikki lopulta kaikki menee aina hyvin. Inhimillinen ja lempeydessään radikaali.
Riina Tanskanen: Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä (Into Kustannus)
Riina Tanskasen Tympeät tytöt tuulettaa reippaalla otteella ja vahvalla asenteella miesten ja naisten välistä yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Samalla se osoittaa, miten hieno media sarjakuva on, kun puhutaan tiedon kansantajuistamisesta. Rankkuudestaan huolimatta kirja naurattaa - sitä lukiessa on vähän väliä pysähdyttävä pyyhkimään veret silmäkulmista
