Terveys: Ylilääkäri toivoo, että ihmiset keskittyisivät paremmin kävellessään huonolla kelillä.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on hoidettu kuluneena talvena liukastumisesta johtuvia vammoja enemmän kuin vuosikausiin. Viime vuoteen verrattuna määrä on kasvanut kymmenellä prosentilla, kolmen vuoden takaiseen eroa on jopa 30–40 prosenttia.
– Silloin tietysti puhuttiin pääkaupunkiseudulla aika lumettomasta talvesta. Viime vuonna oli aika samanlainen talvi kuin nyt ja siihen verrattuna liukastumisesta johtuneet vammat ovat olleet nyt kasvussa, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallinnollinen ylilääkäri Jyrki Salmenkivi.
Salmenkiven mukaan hoidetut vammat ovat olleet hyvin erilaisia. Päivystyspoliklinikalla on hoidettu satoja tapauksia, poliklinikan puolella puhutaan kymmenistä tapauksista. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että vakavien ja hengenvaarallisten tapausten määrä on ollut onneksi vähäisempi.
– Enimmäkseen tapaukset ovat sellaisia, että on ranne murtunut tai alaraajoista sääriluu tai nilkka. Liukastumisesta seuraavia vammoja on vaikea yksilöidä, variaatiota on harmituksesta siihen, että lyö päänsä ja siitä seuraa hengenvaarallinen tilanne. Yleisesti voi sanoa, että jonkinlainen toimintakyvyn lasku seuraa aina, Salmenkivi sanoo.
Myös tapaturman hoidon kustannuksissa on eroja.
– Jos ajatellaan ranteen leikkaushoitoa, kustannuksissa voi olla eroa 1 500 eurosta 4 000 euroon. Nilkan leikkauksen hinta on 7 000 ja 8 000 euron välimaastossa, Salmenkivi vertailee.
Ylilääkäri suosittelee liukkailla keleillä ylipäätään varovaisuuteen. Tänä vuonna liukasta oli oikeastaan koko tammikuun ajan ja helmikuun alkukin on jatkunut samoissa merkeissä. Odottaa sopii, että liukkaat kelit vielä jatkuvatkin.
– Jos ajattelee pukeutumista, niin hyvät kengät auttavat paljon asiassa. Jos on mahdollisuus käyttää nastakenkiä, ne kannattaa laittaa varmuuden vuoksi jalkaan. Sitten kiinnittäisin huomiota myöskin keskittymiseen. Kun huomaa, että on liukasta, en suosittelisi liikkumaan katse kännykässä, vaan keskittymään siihen kävelemiseen, Salmenkivi huomauttaa.