Pirkanmaan festivaalikesän 2021 eurot ynnätty: kasvua ensimmäiseen koronakesään 50 prosenttia, mutta viimeisenä koronattomana kesänä tehtiiin tiliä 6-kertaisesti

Pirkanmaan festivaalien lipputulot kasvoivat vuonna 2021 jopa 50 prosentilla verrattuna vuoteen 2020. Koronaa edeltävänä vuonna tulot olivat kuitenkin noin kuusikertaiset.

Luvut selviävät Pirkanmaan festivaalit ry kyselystä, joss se tutkii vuosittain jäsenistöönsä kuuluvien festivaalien ja tapahtumien kävijäkehitystä sekä henkilöstön ja talouden tunnuslukuja. Vuonna 2021 järjestetyille festivaaleille suunnattuun kyselyyn vastasi yhteensä 32 eri tapahtumaa 11 kunnasta.

Tapahtumien yhteenlasketut lipunmyyntitulot vuonna 2021 ylsivät 1 279 447 euroon. Kasvua katastrofaaliseen vuoteen 2020 verrattuna tehtiin 49,5 prosnettia, mutta myös tulopuolella tapahtumatalous on edelleen kaukana viimeisimmästä normaalivuodesta 2019, jolloin Pirkanmaan festivaalien yhteenlasketut lipputulot olivat 7 625 604 euroa.

Live- ja verkkotapahtumat keräsivät vuoden 2021 aikana yhteensä 540 074 käyntikertaa, kun vuonna 2020 vastaava lukema oli 183 445 tapahtumakäyntiä.

Vuonna 2021 Pirkanmaan festivaaleista 24 järjestettiin livenä ja 4 verkossa. Koronarajoitusten vuoksi myös peruttiin yhteensä 4 tapahtumaa: musiikki- ja kulttuuritapahtuma Art Festivo, hip hop -festivaali Blockfest, nukketeatterifestivaali MUKAMAS sekä stand-up-festivaali Tomaatteja! Tomaatteja! Tapahtumien täysperuutuksia nähtiin kuitenkin vähemmän kuin ensimmäisenä koronavuonna 2020, jolloin peräti 19 tapahtumaa jouduttiin perumaan.

Livetapahtumista 8 toteutettiin ilman erityisiä rajoitustoimia ja 16 poikkeusjärjestelyin. Turvavälivaatimusten vuoksi monet tapahtumista joutuivat rajoittamaan yleisökapasiteettiaan, ja osa järjestettiin hybridimuotoisina, eli osittain paikan päällä ja osittain striimaten. Tampere Kuplii, Tampereen Sävel, Tampere Guitar Festival ja Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin kokonaan verkkofestivaaleina.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut