Näsisaaren rakentaminen aloitetaan ensi viikolla – näin työ etenee

Hiedanrannan Näsisaaren rakentaminen aloitetaan keskiviikkona 16. helmikuuta.

Alkuvaiheessa tehtävät vesistötäyttötyöt ovat valmistelua keväällä alkavalle Näsijärven vesistötäytön rakennusurakalle, jonka kilpailutus on parhaillaan käynnissä. Uusi Näsisaari tekee mahdolliseksi raitiotien rakentamisen Hiedanrantaan tulevalle 25000 asukkaan asuinalueelle ja sen läpi aina Lentävänniemeen saakka.

Louhetta ajetaan heti sekä Lielahden puolelta Hiedanrannan isolta varastokasalta että pienemmiltä kasoilta Lahdesjärven välivarastoista Pölkkylänniemen kautta Näsijärveen. Hiedanrannan täyttöaines on Sulkavuoren Keskuspuhdistamon työmaalta uuteen käyttöön kierrätettävää kalliolouhetta.

Saaren ja aiemman Vaitinaron täytön muodostavan rantaviivan väliin jätetään kanava pohjaveden muodostumisolosuhteiden säilyttämiseksi. Näsijärven vesistötäytön vaikutukset on tutkittu tarkoin hankkeen suunnitteluvaiheessa, ja työtä tullaan tekemään huolellisesti veden laatua tarkkaillen.

Rakentamisen pohjavesivaikutusten tarkkailua varten on tänä talvena asennettu uusia tarkkailuputkia. Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle, kuten korkein hallinto-oikeus edellytti täytön mahdollistavassa päätöksessä joulukuussa.

Näsisaaren rakentamiseen liittyen järviveden laatua on tarkkailtu vuodesta 2020 alkaen. Pohjaveden laatua ja määrää on havainnoitu jo vuodesta 2017 alkaen eli ennen hankkeen valmistelevien töiden aloittamista, valmistelevien töiden aikana ja ennen varsinaista rakentamista.

Tähän asti vesien laatu on ollut alueelle tyypillinen ja tavanomainen. Näytteenotot ja vesien laadun tarkkailu jatkuvat rakentamisen aikana ja myös sen jälkeen. Näytteiden analyysitulokset raportoidaan säännöllisesti hanketta valvovalle Pirkanmaan ELY-keskukselle.

Näsisaari rakennetaan järveen asennettujen suojaverhojen sisäpuolella. Suojaverhojen tarkoitus on estää järviveden samentuminen työalueen ulkopuolella. Vesinäytteitä otetaan, jotta on mahdollista havaita rakentamisen vaikutukset Näsijärven veden laatuun. Mikäli vesinäytteistä havaitaan Näsisaaren rakentamiseen liittyviä poikkeuksellisia järviveden laadun muutoksia, muutosten syyt selvitetään ja tilanne korjataan.

Lielahden tehtaan toiminnan aikana syntynyt hieno puuaines eli niin sanottu nollakuitu on täyttöalueen pohjoispuolella, joten sen käsittelyn kysymykset eivät liity nyt alkavaan saaritäyttöön.

Lielahden suunnasta Hiedanrannassa tehtävät työt vievät kevyen liikenteen länteen päin kiertoreitille Paasikiventieltä Hiedanrantaan Niemenrannan suuntaan, kun Näsijärven rannassa oleva yhteys Hiedanraitti joudutaan katkaisemaan työn töiden ajaksi vuoksi viimeistään 16. helmikuuta.

Muutoin merkittäviä liikennehaittoja ei tule, koska pääosa louheesta ajetaan läheltä Hiedanrannasta.

Vesistötäyttö tehdään kahdessa urakassa 16.2.–30.12.2022. Tampereen Seudun keskuspuhdistamon urakoitsija aloittaa järvitäytön helmikuussa Hiedanrannan puolelta varastoalueen kiviaineksella ja Pölkkylänniemen puolelta Lahdesjärveltä tuotavalla kiviaineksella.

Nyt meneillään olevassa tarjouskyselyssä valittava urakoitsija aloittaa huhtikuussa Hiedanrannassa varastoidulla kiviaineksella. Täytön päälle raitiotien rakennusalueelle tehdään syvätiivistys ja rakennetaan painopenger.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut