Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirkan paluussa ei ennätyksiä tavoitella – "Pari vuotta on ollut taukoa ja joku saattaa hieman pelätä vielä koronaakin..."

Kahtena edellisenä talvena perutun Pirkan Hiihdon järjestäminen vaikuttaa onnistuvan tänä keväänä.

– Sen toteutuminen maaliskuun alussa näyttää nyt melkoisen varmalta, mutta lopullinen päätös tehdään helmikuun puolivälin vaiheilla. Hiihdon valmisteluja viedään kuitenkin täysillä eteenpäin, Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen kertoo tiedotteessa.

Vuonna 2020 varsinainen hiihto jouduttiin perumaan huonon lumitilanteen takia, mutta viikkoa myöhemmin päästiin reppuhiihto järjestämään lyhennetyllä 60 kilometrin matkalla juuri ennen kuin korona keskeytti koko maan liikuntatoiminnan.

Viime vuonna Pirkan Hiihto jäi kokonaan väliin korona takia.

– Nythän lunta on tullut vähintäänkin riittävästi myös Pirkan Hiihdon reitin tarpeisiin ja latu onkin jo hyvässä kunnossa, Syrjänen muistuttaa.

Viimeisin hiihdetty varsinainen Pirkan Hiihto keräsi mukaan 1817 hiihtäjää. Edellinen erityisen hyvä hiihtotalvi reitin alueella vallitsi vuonna 2013, jolloin Pirkan Hiihto innosti mukaan 3501 hiihtäjää.

Ennätysosanottajamäärä on vuodelta 1982. Silloin laduille kirmasi peräti 5443 hiihtäjää.

– Siitä määrästä jäädään nyt kauas. Pari vuotta on ollut taukoa ja joku saattaa hieman pelätä vielä koronaakin... Noin 1500 osallistujaa olisi tänä vuonna todella hyvä luku, Tapio Syrjänen sanoo Tamperelaiselle.

66. Pirkan Hiihto järjestetään 6. maaliskuuta. 90 kilometrin täysmatkan lisäksi on mahdollista hiihtää myös Retki-Pirkka 52 kilometrin (perinteinen/vapaa) Niinisalosta Kyröskoskelle ja 45 kilometrin Puoli-Pirkka (perinteinen/vapaa) Hämeenkyrön lentokentältä Teivoon.

90 kilometrin päämatkan voi suorittaa myös viestihiihtona Neliveto-sarjassa. Lauantaina, viikko Pirkan jälkeen järjestetään omahuoltoperiaatteella, ilman ajanottoa Pirkan Reppuhiihto.

Reppuhiihdossa on myös ensimmäistä kertaa mukana 52 kilometrin puolimatka sekä neliveto.

Järjestelyjen osalta suurimmat muutokset ovat lähtöpaikalla Niinisalossa, missä tukikohdaksi tulee varuskunta-alueen ulkopuolella sijaitseva varuskuntakerho.

Sieltä lähtijät siirtyvät hiihdon perinteiselle lähtöpaikalle Valkiajärven kautta jäätilanteen salliessa tai kävelyreittiä pitkin.