Nokian Nysse-liikenne ollaan uudistamssa – Tätä reittilistaa käsitellään ensi viikolla

Nokian Nysse-liikenne ollaan uudistamassa.

Nokialla on suunniteltu uutta linjastokokonaisuutta, joka on tarkoitus ottaa käyttöön kesäkauden 2023 alussa. Suunnittelussa tavoitteina on ollut helpottaa Nokian sisäistä matkustamista bussilla, järjestää nykyistä paremmat vaihtoyhteydet busseista juniin ja tarjota joukkoliikenteen palveluita eri asuinalueille nykyistä tasapuolisemmin.

Nokialla on viimeisin linjastomuutos toteutettu keväällä 2020, jossa haettiin muun muassa kustannustasapainoista joukkoliikenteen järjestämistapaa. Kevään 2020 muutoksesta on nyt saatu palautetta muun muassa vaihdollisista yhteyksistä sekä Nokian sisäisen liikenteen muutoksista.

Keväällä 2020 toteutetun Nokian linjastomuutoksen lisäksi Pirkanmaalla aloitti 15. joulukuuta 2019 yhteensä 25 uutta lähijunavuoroa. Vuoroja lisättiin Tampereen ja Nokian, Tampereen ja Toijalan sekä Tampereen ja Mänttä-Vilppulan välillä. Nysse ja VR tekevät lippuyhteistyötä junaliikenteessä. Nyssen matkakortille ladatut kausiliput sekä kaikki Nysse Mobiili -sovelluksen liput kelpaavat lähi- ja kaukojunissa Nyssen toiminta-alueella. M-junien vuoroja lisätään liikennöintialueen kuntien rahoituksella. Nokian ja Tampereen välillä M-junat kulkevat elokuusta 2022 alkaen arkipäivinä tunnin välein. Osa junista jatkaa myös Tampereelta Lempäälään ja Toijalaan.

Nokian linjastosuunnittelun tueksi Nysse toteutti marraskuussa 2021 liikkumiskyselyn, johon saatiin lähes 200 vastausta. Nokian liikkumiskyselyssä kartoitettiin joukkoliikenteen nykyistä käytettävyyttä sekä kehitysehdotuksia. Liikkumiskyselystä nousi esille toive sisäisten yhteyksien vaihdottomuudesta sekä tiettyjen asuinalueiden joukkoliikennetarjonnan puutuminen. Liikkumiskyselyssä vastaajat toivat myös esille nopeita yhteyksiä Tampereelle sekä vaihtojen toimivuutta.

Liikkumiskyselyn jälkeen Nysse julkaisi Nokian linjastosuunnitelman, johon pyydettiin joukkoliikenteen käyttäjiltä kommentteja ja palautetta joulukuun aikana.

Palautteissa korostuivat nykyistä paremmat Nokian sisäiset yhteydet ja Sammaliston parannettu palvelutaso sekä Harjuniityn ja Tampereen välinen vaihdoton yhteys. Linjastosuunnitelmasta saimme kuitenkin palautetta Etelä-Nokialta nopean yhteyden poistumisesta sekä Tesoman ja Nokian välisestä yhteydestä ja sen toteuttamisesta vain junalla.

Nokian kaupunkikehityslautakunta antaa lausuntonsa linjastosuunnitelmasta tiistain 8. helmikuuta kokouksessaan. Sammaliston ja Siuro-Linnavuori –alueen palvelutason parantaminen suunnitelman mukaiselle tasolle edellyttää Nokian kaupungilta lisärahoitusta, josta ei ole vielä päätöstä.

Tampereen seudun joukkoliikennelautakunta tekee lopullisen päätöksen linjastokokonaisuudesta viimeistään kesäkauden 2023 joukkoliikenteen palvelutasopäätöksen yhteydessä joulukuussa 2022, kun Nokian kaupungin budjetti joukkoliikenteeseen vuodelle 2023 on vahvistettu.

Nokialle esitetyt uudet linjat vuonna 2023

Linja 70 Harjuniitty – Nokian asema – Tampere, Keskustori liikennöidään päivittäin 30 minuutin välein laajoilla liikennöintiajoilla

Linja 70 Nokian asema – Tampere, Keskustori ruuhka-aikoina liikennöidään 30-60 minuutin välein

Linja 70Y Nokian asema – Rahola – Tampere, Keskustori yöliikennöinti ja viikonlopun varhaisaamujen liikennöinti toteutetaan linjalla 70Y

Linja 71A Nokian asema – Kankaantaka – Välimaa – Myllypuro – Villilä – Rahola – Tesoma liikennöidään arkisin 60 min välein noin klo 6-22 välillä

Linja 71B Nokian asema – Ilkan alue – Välimaa – Myllypuro – Villilä – Rahola – Tesoma liikennöidään arkisin 60 min välein noin klo 6-22 välillä

Linja 72 Koskenmäki – Ketolanmäki – Tyrkkölä – Vihola – Tampere, Keskustori liikennöidään arkiruuhkassa 60 minuutin välein aamulla Koskenmäestä Keskustorille ja iltapäivällä Keskustorilta Koskenmäkeen

Linja 72X Koskenmäki – Tampere, Keskustori liikennöidään arkiruuhkassa 60 minuutin välein aamulla Keskustorilta Koskenmäkeen ja iltapäivällä Koskenmäestä Keskustorille

Linja 73 Kankaantaka – Nokian asema – Koskenmäki – Keho liikennöidään päivittäin 60 minuutin välein. Linjalta 73 mahdollistetaan vaihtoyhteys M-junaan Kankaantaan alueelta

Linja 74 Ilkan alue – Nokian asema – Vihola – Keho liikennöidään päivittäin 60 minuutin välein.

Linja 77 ja 78 liikennöidään Tottijärveltä ja Sarkolasta koululaisten tarpeiden mukaisesti

Linja 77 Sammalisto – Nokian asema tavoitteena liikennöidään päivittäin 60 minuutin välein, liikennöintiaikaa tarkennetaan myöhemmin

Linja 79 Siuro/Linnavuori – Nokian asema liikennöinti arkisin lähes nykyisen kaltaisena, tavoitteena liikennöidään jatkossa päivittäin, liikennöintiaikaa ja vuorotarjontaa viikonloppujen osalta tarkennetaan myöhemmin

Linja 79 reittiosuus Nokian asema – Pirkkala liikennöidään jatkossa vain arjen ruuhka-aikoina 60 minuutin välein

Nokian sisäisiltä linjoilta mahdollistetaan Nokian asemalla vaihtoyhteys joko linjalla 70 tai junalla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut