Perjantaiksi Helsingin ydinkeskustaan kaavailtu Convoy-tapahtuma on yhdistetty julkisuudessa voimakkaasti myös suomalaisiin autoilijoihin. Tapahtuman tarkoitus on vastustaa niin polttoaineen kohonneita hintoja, koronarajoituksia kuin vaatia Suomen hallituksen eroakin
Tapahtuman ideana on ollut tukkia Helsingin ydinkeskustan kadut erikokoisilla ajoneuvoilla, myös raskaalla kalustolla, kunnes protestin tavoite on mennyt läpi eli esimerkiksi Suomen hallitus on eronnut. Helsingin poliisi on kertonut, ettei aio päästää raskasta liikennettä keskustaan.
Autoilijat eivät ole olleet Convoyn tuomasta ylimääräisestä maineesta innoissaan. Perjantaina heillä ei ole erillistä mielenilmaisua missään päin Suomea.
– Autoilijat eivät varmasti ole kovin mielissään siitä että heidät on nostettu ikään kuin keulakuvaksi asiassa, kertoo Torviprotesti-tapahtumia järjestävä Leevi Ruotsalainen.
Torviprotestissa on kyse mielenosoituksista, joita on tarkoitus järjestää useampia eri puolella Suomea, yhteensä yhdellätoista paikkakunnalla. Torviprotestien keskeinen idea on se, että osallistujat muodostavat autokulkueen, joka näkyy tietysti erottuvasti kulloisenkin kaupungin katukuvassa. Tarkat päivämäärät ovat 18. ja 19. helmikuuta.
Torviprotestit liittyvät Stop autoilijoiden kuritukselle -kansanliikkeeseen. Sillä ei ole mitään tekemistä Convoy-tapahtuman kanssa.
– Haluamme toimia lakien mukaan, eikä ensisijainen tarkoituksemme ole esimerkiksi estää muiden autoilijoiden kulkemista. Päättäjien tulisi ottaa isommin kantaa myös asiallisesti järjestettyihin mielenosoituksiin, tällä hetkellä ollaan tilanteessa jossa kaikkein huonoiten käyttäytyvät saavat viestilleen eniten huomiota, Ruotsalainen sanoo.
Uutista muokattu kello 13.34: Leevi Ruotsalainen korostaa, että Stop autoilijoiden kuritukselle -kansanliike käsittää kaikenlaiset autoilijat, ei siis pelkkiä ammattiautoilijoita joten "ammattiautoilija"-käsite muutettu "autoilijaksi".