Kolmipäiväiseksi kasvaneita Waltikan venetsialaisia juhlitaan tänä vuonna kahden lavan festivaaleina Valkeakoskella Hotelli Waltikan etupihalla. Festivaalien tähtinä nähdään muun muassa The Baseballs (DE), Bonnie Tyler (UK), Ellinoora, Kaija Koo, Suvi Teräsniska, Vesala ja Portion Boys.
Viime vuoden tapaan festivaali on tänäkin vuonna kolmipäiväinen, mutta tämän vuoden uutuutena festivaaleilta löytyy tänä vuonna kaksi esiintymislavaa.
Torstaina 25. elokuuta alkavan festivaalin ensimmäinen päivä on ikärajaton, perjantaina ja lauantaina ikäraja on 18 vuotta. Waltikan venetsialaisten lipunmyynti käynnistyy huomenna.
Waltikan venetsialaisten tähtinä nähdään tänä vuonna monipuolinen kattaus kotimaan suosituimpia artisteja sekä viime vuonna uuden Hotshots-albumin julkaissut saksalainen rock’n roll -yhtye The Baseballs, jonka saavutuksiin lukeutuu muun muassa vuoden myydyimmän albumin Emma-palkinto vuodelta 2009 ja kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt walesilaistähti Bonnie Tyler.
Kotimaisista artisteista kolmipäiväisille festivaaleille saapuvat Ellinoora, Mikko Harju, Kaija Koo, yli kymmenen miljoonaa striimiä viime vuonna julkaisemallaan Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo -hitillään kerännyt Portion Boys, Suvi Teräsniska, Vesala ja Vesterinen Yhtyeineen. Venetsialaiset päättyvät tuttuun tapaan lauantaina näyttävään ilotulitukseen.
Waltikan Venetsialaiset järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2020. Festivaali kasvoi viime syksynä kolmipäiväiseksi ja keräsi yli 6 500 henkisen ennätysyleisön Hotelli Waltikan etupihalle.