Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Matkustajat huomio! Rokotustodistus on jatkossa voimassa vain rajoitetun ajan – Jos tarvitset todistusta, toimi näin

EU:n koronarokotustodistus eli koronapassi on matkustaessa voimassa helmikuusta lähtien yhdeksän kuukauden ajan toisen rokotuksen saamisen jälkeen. Kolmannen rokotteen jälkeen todistuksen voimassaoloa ei toistaiseksi rajoiteta, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiedotteessaan.

Jos toisesta rokotuksesta on yli 270 päivää, EU:n rokotustodistus ei siten enää kelpaa matkustamiseen EU:ssa sisäisesti.

STM neuvoo, että koronatodistustus on voimassa, kun hakeutuu kolmanteen rokotukseen ennen kuin yhdeksän kuukautta on kulunut toisesta rokotuksesta.

Kolmannen rokotuksen jälkeen todistus tulee ladata tai tulostaa uudelleen Omakannasta. Tiedotteessa muistutetaan, että kolmannen rokotuksen tieto ei päivity automaattisesti todistukseen. Uudessa todistuksessa on merkintä kolmannesta rokotuksesta ja annosten määrästä on merkintä 3/3.

Lisäksi STM kertoo, että eri maiden koronatodistusten käytännöt ja vaatimukset voivat vaihdella. Sen vuoksi tulee selvittää, minkälaisia todistuksia tarvitaan kohdemaan rajanylitykseen.

Ennen matkalle lähtöä on myös hyvä tarkistaa kohdemaan koronatilanne. Ennen paluumatkaa kannattaa selvittää Suomen koronatilanne ja koronaan liittyvä ohjeistus. EU-maita koskevat matkustusohjeet ja -rajoitukset on koottu Re-open EU -verkkosivustolle.

Koronatodistuksen hyväksymisajasta koronapassikäytössä Suomessa linjataan myöhemmin.

Tiedätkö, kuinka kauan koronapassisi on voimassa? Uusi ehdotus on tuomassa voimassaoloaikaan selvän rajauksen

Koronatodistuksen epäkohta korjaantui: nyt sen saavat myös koronan sairastaneet, jotka on rokotettu vain kertaalleen