Ajokeli huononee kohti viikonloppua. Se äityy erittäin huonoksi lauantaina ja jatkuu yhtä pahana vielä sunnuntaina. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen kuvailee viikonlopun säätä sanalla lumimyrsky.
Jo tänään ajokeli on muuttunut huonoksi Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Huonon ajokelin varoitus on voimassa näillä alueilla vielä perjantaiaamuna.
– Perjantain aikana sateet väistyvät ennen kuin lauantaina tulevat uudet sateet. Silloin voidaan puhua jopa lumimyrskystä, selvittää Parviainen.
Puuskissa tuuli voi olla lauantaina vaarallisen voimakasta. Tuulen nopeus saattaa olla jopa 20 metriä sekunnissa.
– Lauantaina on erittäin huono ajokeli sekä tuulen että lumisateen vuoksi. Etelä- ja Keski-Suomessa lunta voi tulla todella paljon, 10–20 senttiä.
Uudellamaalla voi olla pakkasta lauantain vastaisena yönä kovimmillaan 15 astetta, mutta päivän mittaan sää lauhtuu lähelle nollaa. Parviainen arvelee, että sade tulee kuitenkin lumena tai kosteana lumena, mutta ei räntänä Uudellamaalla.
Ilmatieteen laitoksen varoitus erittäin huonosta ajokelistä lauantaille kattaa muun muassa Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Pirkanmaan. Lisäksi Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa on voimassa tuulivaroitus maa-alueille. Muualla aivan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta on lauantaina voimassa varoitus huonosta ajokelistä.
– Sunnuntaina ollaan taas pakkasen puolella ja sade jatkuu koko päivän ajan. Lunta voi tuolloinkin tulla Etelä-Suomessa 10–20 senttiä. Koko viikonloppuna lumipeite voi kasvaa yli 30 senttiä, mutta lumi ei tule maahan tasaisesti. Omat hankaluutensa tiellä liikkujille tuo se, että kova puuskainen tuuli jatkuu. Pakkaslumi pöllyää ja kinostuu, muistuttaa Parviainen.
Ilmatieteen laitos varoittaakin edelleen erittäin huonosta ajokelistä myöhäiseen sunnuntai-iltaan saakka muun muassa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Pirkanmaalla. Lähes kaikkialla muualla varoitetaan vähintää huonosta ajokelistä.