Frisbeegolfin mestarimies Daniel, 18, tähtää rapakon taa – "Lapsena saattoi mennä päivässä kymmenenkin tuntia ulkona heittelemässä"

Tamperelainen Daniel Davidsson pelaa jalkapalloa ja pelaa jääkiekkoa, mutta miehen varsinainen leipälaji on kuitenkin ihan joku muu. 18 vuotta joulukuussa 2021 täyttänyt Davidsson on yksi frisbeegolfin suomalaisista suurlupauksista.

Lajivalintaan vaikutti keskeisesti asuinpaikka. Davidssonin perhe on asunut Nekalassa aivan Vihiojan frisbeegolf-radan vieressä. Yhtäkkiä poika huomasi, että radalla tulee vietettyä kohtuullisesti aikaa.

– Muutimme sinne 2010-luvun alussa, ja oli toisella puolella puisto ja rata. Saattoi mennä kymmenenkin tuntia ulkona heittelemässä, välillä kävin syömässä ja sitten menin puistoon takaisin.

Frisbeegolf on tullut mukaan varsin varhaisessa vaiheessa.

– Lajia on tullut harrastettua kymmenisen vuotta, eli aika pienestä pitäen. Ihan hyvin on tullut menestystäkin, junioreiden Suomen-mestaruuksia sekä junioreiden Euroopan-mestaruus, Davidsson kertoo.

Perinteisemmätkin palloilulajit ovat pysyneet ainakin jollain tavalla menossa mukana.

– Jääkiekkoiluun olen palannut Lempäälän Kisassa ja jalkapallossa pelataan pari kertaa viikossa kaveriporukalla. Frisbeegolfin ehdoilla kuitenkin edetään. Tampereella on useampiakin hienoja kenttiä, joissa on kiva käydä heittelemässä ja harjoittelemassa.

Frisbeegolf kiinnostaa Davidssonia erityisesti vapauden kannalta. Laji vie aikaa, mutta harjoittelun toteuttamisessa on vapauksia.

– Harjoitusajat voi valita sen mukaan miten ne parhaiten ohjelmaan soveltuvat. Välineen lentorata on kiehtova ja mikään kierros ei ole samanlainen. Lajin parissa menee edelleen useampi tunti päivässä, yleensä kahdesta neljään tuntia – sen verran aikaa kuluu yleensä yhteen kierrokseen.

Myös frisbeegolfissa suurin raha liikkuu valtameren toisella puolella ja sinne haluaa myös Nekalan nuori mies.

– Tavoite on tehdä tästä ammatti ja luoda uraa Yhdysvalloissa. Siellä järjestetään suuria ammattilaiskiertueita, joissa on myös rahallista kannustinta ja joka viikonloppu kilpailut. Jos ajatellaan lajin kärkinimiä, heille tulee vuodessa noin 25 kilpailua. Niitä on melkein jokaisena viikonloppuna, kausi alkaa lajissa maaliskuun alussa ja kisoja riittää loppuvuoteen asti, Davidsson sanoo.

Daniel Davidsson

Vuonna 2003 syntynyt frisbeegolfari, asuu Tampereella.

Voitti lajin Euroopan-mestaruuden 19-vuotiaiden sarjassa elokuussa 2021.

Tavoittelee lajissa ammattilaisuutta: se tarkoittaa käytännössä siirtymistä Yhdysvaltoihin kilpailemaan rahakilpailuissa, joita järjestetään lähes joka viikonloppu.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut