Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirkanmaan työllisyystilanne on saavuttanut kevään 2018 tason – pitkäikaistyöttömien määrä on lisääntynyt joulukuusta 2020

Pirkanmaan työttömyystilanne on joulukuun tilastojen perusteella jatkanut myönteistä kehitystään. Maakunnan työllisyystilanne on saavuttanut kevään 2018 tason.

Verrattuna vuoden 2020 joulukuuhun työttömien työnhakijoiden määrä laski yli 27 prosenttia, lomautettujen määrä puolestaan peräti yli 70 prosenttia.

Työttömyys koskettaa edelleen eniten toisen asteen koulutuksen saaneita henkilöitä. Heidän osuutensa kaikista työttömistä oli joulukuussa 53 prosenttia. Korkea-asteen koulutuksen saaneita oli 23 prosenttia kaikista työttömistä.

Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi vuoden 2020 joulukuusta. Yli vuoden työttömänä olleita oli kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli puolestaan 37 prosenttia enemmän.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoon edelleen merkittävä määrä, lähes 11 300 kappaletta. Niitä oli vuoteen 2020 verrattuna noin 96 prosenttia enemmän. Eniten uusia avoimia työpaikkoja oli tarjolla rakennus-, korjaus- ja valmistustehtävissä sekä palvelu- ja myyntityössä.