Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yliopistonkadun kunnostustyöt alkavat – näin se vaikuttaa kulkuun

Tampereen keskustassa aloitetaan Yliopistonkadun kunnostustyöt 25. tammikuuta. Kadulla saneerataan hulevesiverkostoa, uusitaan kadun pintarakenteet ja katuvalaistus sekä kaapeloinnit. Työn yhteydessä Tampereen Sähkölaitos uusii kaukolämpöverkkoa, ja työt alkavatkin kaukolämpötöillä.

Työmaa on aluksi Yliopistonkadun Kalevatien puoleisessa päässä, ja jalankulkijat ohjataan kadun Tampere-talon puoleiselle kävely- ja pyörätielle.

Töitä tehdään pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin kello 7 ja 20 välisenä aikana. Joidenkin työvaiheiden aikana saatetaan joutua sulkemaan liikennettä, mutta se tehdään hiljaisen liikenteen aikana. Ajoneuvoliikenteen kulku kiinteistöjen sisäpihalle saatetaan joutua tilapäisesti katkaisemaan lyhyeksi ajaksi.

Jääkiekon MM-kilpailujen ajaksi työmaa keskeytetään ja päällystetään kaivannot.

Rakennustyöt kestävät arviolta marraskuun loppuun saakka ja kaukolämpötyöt saadaan valmiiksi pääosin huhtikuun loppuun mennessä. Kadun pintarakenteiden rakennustyöt alkavat kesäkuun 2022 aikana.

Kadun molemmille puolille rakennetaan yksisuuntaiset pyöräkaistat. Pyörätie on kaksisuuntainen itäpäässä Tampere-talon kohdalla. Kadun länsireunaan rakennetaan uusi jalkakäytävä, ja itäreunan jalkakäytävä säilyy entisellään. Ajoradat muutetaan pääosin yksikaistaisiksi suuntaansa. Kadulle tulee myös pyöräpysäköintipaikkoja ja Tampere-talon kohdille pysäköintitaskuja tilausbusseille.