Lauri Lyly arvelee, että aluevaltuuston kokouksissa vaaditaan jälleen istumalihaksia – "Äänimäärä oli valtava yllätys"

Tampereen entinen pormestari Lauri Lyly (sd.) ja nykyinen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ovat tottuneet viettämään paljon yhteistä aikaa politiikan pelikentillä. Sunnuntai-iltana vaalien ääniharava Lyly seuraili isolta ruudulta, miten toinen ääniharava Ikonen antoi haastattelua Taysin aulatiloista.

Samalla Lylyllä oli aikaa jopa ihmetellä sitä, paljonko ääniä hän vaaleissa lopulta sai.

– Odotin että Anna-Kaisa on kokoomuksen ykkösnimi siitäkin syystä, että hän on puolueen puheenjohtajistossa. Omalta osaltani tulos on valtava yllätys: uskalsin ajatella, että saan sen verran ääniä että pääsen aluevaltuustoon, mutta tällainen määrä ylitti odotukset, Lyly kommentoi.

Pitkän linjan neuvottelija on varautunut henkisesti siihen, että myös sote-puolella istumalihaksia tarvitaan ja kokoukset ovat perusteellisia myös mittansa suhteen.

– Lait on tehty, joten sisällön tekeminen alueella alkaa. Siinä tarvitaan yhteistyökykyä, johtamiskokemusta, paineensietokykyä ja inhimillisyyttä. Hyvän kokonaisuuden tekeminen vaatii yhteistyötä hyvin laajasti, Lyly sanoo.

– Millainen palvelulupaus tulee koko Pirkanmaalle, ja mitkä tulevat olemaan lähipalveluita? Ne ovat niitä ydinkysymyksiä sisällön osalta. Kun on lupaus on annettu, se pitää sitten toteuttaa koko Pirkanmaalle.

Vaalien kärkipuolueet eivät tulleet Lylylle yllätyksenä.

– Puolueemme tunnetaan sosiaalipolitiikan puolueena, joten siltä pohjalta sopi odottaa menestystä. Kokoomus oli koko ajan gallupien kärkipäässä, ja siitäkin löytyy osaajia sote-puolelle, joten kärkikaksikkoa osasi sillä tapaa odottaa, ja keskustankaan menestys ei ole yllätys, Lyly sanoo.

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut