G Livelab Tampere perustaa taiteilijoiden pop-up -myymälän ja avaa konserttisalinsa kenen tahansa käyttöön

G Livelab Tampere avaa tiloihinsa Taide elää Tampereella -pop-up -myymälän 29.–30. tammikuuta ja tarjoaa konserttisaliaan kenen tahansa käyttöön Oma Laboratorio -päivinä 1.–3. helmikuuta. Uusilla avauksilla musiikkiklubi pyrkii luomaan toivoa kulttuurikentälle synkässä pandemiatilanteessa.

– Yleisötapahtumat on jälleen kerran kielletty, ja kulttuuri- ja tapahtuma-ala kärsii koronatilanteen ja rajoitustoimien vuoksi valtavasti. G Livelab Tampere on koko pandemian ajan pyrkinyt kuitenkin tekemään positiivisia avauksia, joilla tuemme taiteilijoiden työllisyyttä ja tarjoamme yleisölle mahdollisuuksia taide-elämyksiin, G Livelab Tampereen toimitusjohtaja Annamaija Saarela kertoo tiedotteessa.

Taide elää -myymälä tarjoaa esittävän taiteen tekijöille ja taideyhteisöille mahdollisuuden myydä teoksiaan sekä kuluttajille tilaisuuden tukea ja tavata taiteilijoita pandemian keskellä. Pop-upissa on saatavilla muun muassa äänitteitä, valokuvataidetta, sarjakuvia ja artistien fanituotteita. Luvassa on myös DJ-musiikkia. G Livelabin ravintola palvelee asiakkaita läpi viikonlopun ravintolarajoituksien mukaisesti. Kävijöiltä kysytään koronapassi.

Oma Laboratorio -päivinä kuka tahansa voi varata musiikkiklubin käyttöönsä 45 minuutin ajaksi ja saa muistoksi laadukkaan video- tai äänitallenteen esityksestään tai muusta tilaisuudestaan. Salissa on valmiina Faziolin flyygeli, laulu- tai puhemikrofoni sekä kitaravahvistin. Palvelu kohdistetaan erityisesti yksityishenkilöille, harrastusryhmille ja yrityksille. 250 euron hintaisen varauksen voi tehdä maksimissaan 10 henkilölle.

G Livelab Tampereen suunnitellut konsertit joudutaan helmikuun alkupuolelle asti siirtämään koronarajoituksien vuoksi, mutta konserttitoiminta jatkuu heti kun se on rajoituksien puolesta mahdollista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut