Afganistanin esimerkki on nyt leviämässä ympäri maailmaa, arvioi avustusjärjestö Suomessa – "Raakaa taistelua vallasta voi jatkaa esteettä"

Pohjois-Korea on pudonnut kristittyjen uskonnonvapaudessa Afganistanin taakse ensimmäistä kertaa 19 vuoteen. Kristityille vaarallisin maa on nyt Afganistan.

Näin tiedottaa kansainvälisen ja yhteiskristillisen järjestön, Open Doorsin, Suomen yhdistys.

– Uskonnonvapaus ei ole erillinen saareke. Nämä ovat ihmisoikeuskysymyksiä, Open Doors Finland ry:n ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen sanoo.

Ääriryhmien vahvistuminen, laajalti voimistuva nationalismi ja digitaalinen kontrolli ovat johtamassa uuteen ihmisoikeuksien kaventumisen aikaan.

Yhdistys tiedottaa myös, että joka seitsemäs maailman kristitty kokee vakavaa tai äärimmäistä vainoa.

Esimerkiksi Afganistanissa Taleban-hallinto jäljittää kristittyjä aktiivisesti ovelta ovelle.

Nämä ovat ihmisoikeuskysymyksiä.

Miika Auvinen

Pidätettyjä kristittyjä on vaadittu paljastamaan verkostonsa ennen teloitusta, tiedotteessa jatketaan.

– Afganistanin tilanne viestii islamistisille ääriryhmille ympäri maailmaa, että raakaa taistelua vallasta voi jatkaa esteettä, Auvinen arvioi.

– Esimerkiksi Irakissa ja Syyriassa epäonnistunut kalifaatin rakentaminen voi näyttäytyä taas mahdollisena. Tästä kehityksestä seuraa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä ja epätoivoa, Auvinen jatkaa tiedotteessa.

Maakohtaiset tilannearviot pohjautuvat Open Doors -kansalaisjärjestön julkaisemaan World Watch List -raporttiin kristittyjen vainoista.

Vaikka Pohjois-Korea putosi kristityille vaarallisimpien maiden listalla tänä vuonna toiselle sijalle, vainon taso on maassa ennätyskorkea: kristittyjen pidätykset ja kotikirkkojen sulkemiset lisääntyivät, yhdistys tiedottaa.

Seuraavina WWL-raportin mukaan vainotuimpien kristittyjen maiden listalla ovat järjestyksessään Somalia, Libya, Jemen, Eritrea, Nigeria, Pakistan, Iran ja Intia.

Raportin mukaan vähintään vakavaa vainoa ja syrjintää uskonsa vuoksi kokee nyt 360 miljoonaa kristittyä. Vainot ovat nousseet raportin 29-vuotisen historian ennätystasolle.

Avoimen väkivallan lisäksi myös kristittyjen kokema painostus on lisääntynyt.

Sen muotoja ovat esimerkiksi syrjintä työelämässä, perheen painostus uskosta luopumiseksi, humanitaarisen avun epääminen ja seurakuntien lupaprosessien vaikeuttaminen, Open Doorsin Suomen yhdistyksen tiedotteessa sanotaan.

Vuodesta 1993 alkaen julkaistussa World Watch List -raportissa tarkastellaan kristittyjen uskonnonvapaustilannetta ympäri maailmaa.

Open Doorsin Suomen yhdistys kertoo, että World Watch -listan laatii asiantuntijatiimi, jonka jäsenillä on yliopistotason koulutus.

Kansainvälinen uskonnonvapauden instituutti IIRF on arvioinut WWL:n laatimisessa käytetyt menetelmät, yhdistys tiedottaa sivuillaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut