Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Väitöskirja: Nuoria lääkäreitä ei kiinnosta psykiatria – syynä potilaskeskeisyyden häviäminen alalta

Psykiatriset erikoisalat eivät houkuttele tällä hetkellä nuoria lääkäreitä. Toisin oli muutama vuosikymmen sitten. Tähän johtopäätökseen tulee lääketieteen lisensiaatti Enikö Éva Savander, joka tutki väitöstyössään, olisiko paluu potilaskeskeiseen ongelmien ja hoidon tarpeen arviointiin avohoidossa vielä mahdollista.

Väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopistossa 28. tammikuuta.

– Nykypsykiatria pyrkii arvostetuksi osaksi lääketiedettä korostamalla oirekeskeistä diagnostiikkaa ja näyttöön perustuvia vuokaavioita hoidon kulusta. On epäilty, että kärsivä ihminen yksilöllisine tarpeineen on unohtumassa ja jää näkemättä muuna kuin oirekimppuna, väitöskirjassa huomioidaan.

– Tarvitaan lisää tutkimuksia selvittämään, voidaanko psykiatriassa saada aikaan parempaa halvemmalla, palauttamalla oireitten sijaan ihminen kiinnostuksen kohteeksi, Savander toteaa väitöskirjan tiedotteessa.