Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Torstai-illan Urheilugaalassa ei ole yleisöä, mutta tamperelaisittain jännitettävää – palkitaanko Sammon lukion skeittilinja tai Manse PP?

Torstai-iltana televisioitava Urheilugaala ei voi ottaa koronarajoitusten takia yleisöä paikan päälle, mutta televisiosta tapahtumaa voi kuitenkin seurata. Siellä on myös tamperelaisittain jännitettävää: Urheilukulttuuri-kategorian loppusuoralla on kolme finalistia, joista yksi on Sammon keskuslukion skeittilinja. Kaksi muuta ehdokasta ovat Kids on Board-tapahtuma sekä mailapeli padelin Suomeen-tuomisesta osaltaan vastannut Sisko "Piukku" Kopiloff.

Sykähdyttävä urheiluhetki-sarjan loppusuoralla on yksitoista ehdokasta ja yksi niistä Manse PP:n historiallinen miesten Suomen-mestaruus syksyltä 2021. Sarjassa seuran voitto kilpailee muun muassa Rauman Lukon jääkiekon Suomen-mestaruuden ja Ilkka Herolan yhdistetyn MM-hopeamitalin kanssa.

Urheilugaala alkaa kello 20 TV2:ssa ja se on katsottavissa myös Yle Areenan kautta.