Pirkanmaan Kokoomusnaiset ottaa kantaa aluevaaleihin – "Meillä on kaikilla oikeus osallistua julkiseen keskusteluun"

Kokoomusnaiset toivoo, että mahdollisimman moni käyttää ääntään aluevaaleissa. Päivi Taskinen-Kekki/ESM:n arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan Kokoomusnaiset ottaa kantaa lähestyviin aluevaaleihin. Järjestön mielestä on monesta syystä erityisen tärkeää, että kaikki äänestävät aluevaaleissa.

– Valittavan aluevaltuuston vastuulla ovat terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi sosiaalityö ja vammaispalvelut. Valtuuston osaaminen ja edustavuus varmistuu sillä, että mahdollisimman moni äänestää. Silloin valtuutetutkin ovat eri taustoista ja elämäntilanteista, järjestö huomauttaa.

Järjestö myös toivoo, että vaaleissa ja vaaleista käytävä keskustelu on mahdollisimman monipuolista ja moniäänistä. Näin varsinkin verkkoviestinnän maailmassa.

– Uskomme, että meillä kaikilla on oikeus osallistua julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon ilman pelkoa. Verkkoviestintään painottuvassa kampanjoinnissa riski väärinymmärryksiin ja suoranaiseen vihapuheeseen korostuu. Me emme hyväksy missään oloissa vihapuhetta tai minkäänlaista häirintää. Nykypäivän rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun tulee olla avointa ja toisia kunnioittavaa, järjestö korostaa.

Järjestö myös toivoo, että aluevaltuustoihin valitaan mahdollisimman paljon naisia.

– Kuntavaaleista tiedämme, että valittavien naisten osuus voi olla pienempi kuin heidän osuutensa ehdokkaista. Pidetään huolta siitä, että valtuustoon valitaan monipuolinen edustus.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut