Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hallituspaikka siirtyy marraskuuhun – "Ihmisten terveys ja turvallisuus ovat aina ensisijaisia"

Helmikuuksi suunniteltu Hallituspaikka-tapahtuma siirtyy marraskuulle. Uusi yrityksille ja hallitusosaajille kohdennettu tapahtuma oli tarkoitus järjestää 9. helmikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen TähtiAreenalla.

Vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen tapahtuma on päätetty siirtää syksyyn. Yritysten hallitustyöskentelyyn keskittyvän tapahtuman uusi ajankohta on 30. marraskuuta. Teemana säilyy tulevaisuuden hallitustyöskentely.

– Ihmisten terveys ja turvallisuus ovat aina ensisijaisia, ja nämä asiat edellä on myös tämän tapahtuman siirtoon päädytty. Luonnollisesti olemme harmissamme, että Hallituspaikka tulee pandemian johdosta vielä kerran siirtää. Tahdomme kuitenkin toimia vastuullisesti ja pyrimme samalla varmistamaan uuden tapahtuman onnistumismahdollisuudet, kertoo tapahtuman ohjausryhmän puheenjohtaja Sami Somero tiedotteessa.

– Hallituspaikka on saanut erinomaisen vastaanoton, joka vahvistaa näkemystämme siitä, että kysyntää yritysten ja hallitusosaajien matalan kynnyksen kohtaamispaikalle on. Olemmekin iloisia, että uusi ajankohta on saatu järjestettyä, Somero sanoo.