Eläimet: Pirkanmaalainen Suomen etsijäkoirat auttaa, kun lemmikki on lähtenyt omille teilleen.
– Tärkein tehtävä on saada lemmikin omistaja ensin rauhoitettua, jotta alussa ei tehdä kaikkia mahdollisia virheitä, kertoo Laura Hakanen Suomen etsijäkoirat ry:stä, joka auttaa, jos lemmikkieläin on lähtenyt karkumatkalle eikä palaa heti takaisin.
Yhdistys on perustettu vuonna 2009 nimellä Pirkanmaan etsijäkoirat ry. Nykyisen nimensä se otti laajentaessaan toimintaansa muuallekin Suomeen.
Hakanen on yhdistyksen varapuheenjohtaja ja etsintäavustaja. Hän siis opastaa karkureiden omistajia puhelinneuvonnassa, mikä on kateissa olevien lemmikkien löytämisessä tärkein tehtävä.
– Suurin osa meille tulevista tapauksista menee niin, että omistaja soittaa hätääntyneenä lemmikin karkaamisesta ja ilmoittaa parin tunnin päästä, että lemmikki tulikin jo takaisin. Näiden tapausten jälkeen seuraavaksi eniten tapauksia selviää neuvonnan avulla. Melko harvoin tarvitaan koirakon eli etsijäkoiran ja ohjaajan apua, Hakanen kertoo.
Lemmikit karkaavat usein uutena vuotena paetakseen paniikissa ilotulitteiden pauketta. Hakasen mukaan on paljon myös tapauksia, joissa ilman hihnaa lenkillä kulkenut koira lähtee karkuun vaikka ei ole sitä aiemmin tehnyt. Loma-aikoina ihmiset menevät lemmikin kanssa usein vieraaseen paikkaan, esimerkiksi mökille, ja eläin livahtaa ulos avonaisesta ovesta.
Suomen etsijäkoirien sivuilla suomenetsijakoirat.fi on selkeät toimintaohjeet siihen, mitä tehdä, kun lemmikki on karannut.
Tärkeä muistutus on se, että karkurin nimeä ei pidä huudella eikä lähteä etsintään suurella ihmisjoukolla, mikä voi pelästyttää karkurin lähtemään vielä kauemmaksi.
Koirakkoetsintä voi tulla kyseeseen, jos karkurista ei ole mitään havaintoja muutamaan päivään. Koirakko ei anna etsintään lisäarvoa, jos lemmikki pysyy näkyvillä, sillä etsijäkoira osoittaa vain alueen, jolla karkuri on.
– Etsijäkoira ei voi mennä niin sanotusti maaliin asti eli kulkea jälki loppuun. Koska etsimme säikähtäneitä ja paniikissa olevia lemmikeitä, ei vieras koira voi mennä ihan karkuriin kiinni, Laura Hakanen muistuttaa.
Etsijäkoira tekee työtään hajun perusteella. Välittömästi lemmikin katoamisen jälkeen olisikin syytä ottaa lemmikistä talteen haju esimerkiksi harjasta, lelusta tai pannasta joko puhtaaseen muovipussiin tai lasipurkkiin.
– Pidämme viikkoa aikana, jolloin haju säilyy maastossa varmasti, mutta etsijäkoira on pystynyt seuraamaan useammankin viikon vanhoja jälkiä, Hakanen toteaa.
Hämeenkyrössä asuvan Hakasen omat koirat ovat schapendoes-rotua. Bela on 4-vuotias, Briana on 1-vuotias. Hakanen on treenannut vanhempaa koiraa etsijäkoiraksi kolmisen vuotta ja nuoremman kanssa on menossa alkeiden opettelu. Koulutukseen menee vähintään kaksi vuotta.
– Etsijäkoiraharrastukseen voi lähteä mukaan lähes minkä tahansa koiran kanssa. Roturajoitteita ei ole, kunhan ei ole fyysisiä vammoja kuten nivelrikkoa. Meidänkin yhdistyksessä on rotuja jackrussellinterrieristä bernhardilaiseen, Laura Hakanen naurahtaa.