Uusi päiväkoti ja koulu käyttöön Vuoreksessa – tilaa 300 lapselle

Uusi Isokuusen päiväkoti ja koulu on otettu käyttöön Vuoreksessa. Uuteen yksikköön on rakennettu tilat yhteensä noin 300 lapselle. Myös Multisiltaan on valmistunut uusi päiväkoti, joka avaa ovensa tammikuun lopulla.

Isokuusen koulussa toimii kevätlukukaudella 2022 kaksi esiopetusryhmää ja kaksi ensimmäistä luokkaa. Jatkossa koulussa järjestetään esiopetusta ja perusopetusta luokilla 1–2.

Isokuusen koulu on hallinnollisesti osa Vuoreksen koulua, ja sen rehtorina toimii Leena Kostiainen. Isokuusen päiväkoti ja esiopetus ovat hallinnollisesti osa Vuoreksen varhaiskasvatusyksikköä, ja sen johtajana on Saara Jyrkkä.

Lapset siirtyivät Isokuusen päiväkotiin Vuoreksen puistokadulla toimineen Klaavan päiväkodista, joka lopetti toimintansa vuodenvaihteessa. Osa Klaavan päiväkodin lapsista siirtyi Vuoreksen päiväkotiin.

Isokuusen päiväkodin tilat on mitoitettu kaikkiaan noin 160 lapselle. Koulussa on esi- ja alkuopetuksen tilat noin 150 lapselle.

Myös Multisiltaan on valmistunut uusi päiväkoti. Päiväkoti otetaan käyttöön 24. tammikuuta.

Kaksikerroksinen päiväkoti on mitoitettu kaikkiaan 140 lapselle.

Päiväkodin liikuntasali, ruokasali ja pienkeittiötila voidaan rajata muista tiloista iltakäyttöä varten. Rakennuksessa on hissi ja kaikkiin tiloihin esteetön pääsy. Myös piha on suunniteltu esteettömäksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut