Maanantai-iltana kello 18 jälkeen syttyi Akaan Toijalassa Toijala Worksilla vähintään noin 4 000 neliön hallirakennuksessa tulipalo. Päivystävä palopäällikkö Ville Naskali kertoo Ylelle, että tulessa oleva halli on suurempi kuin ensitiedot kertovat.
Palo on alkanut pelastuslaitoksen mukaan rakennuksen kattorakenteista.
Tiistaiaamuna sammutustyöt jatkuvat edelleen, ja niillä on ollut vaikutusta myös Akaan alueen vedenjakeluun.
– Tulipalon sammuttamiseen tarvitaan merkittävä määrä vettä, joka saattaa aiheuttaa paineen alenemaa osassa verkostoa, vesiyhtiö HS-Vesi tiedotti tiistaina aamulla.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Ville Naskali kertoo Ylelle, että halli on palanut ainakin osittain korjauskelvottomaan kuntoon.
Rakennuksen sisällä räjähtelevät kaasupullot vaikeuttivat sammutustyötä maanantai-iltana ja estivät yhden rakennusosan sisäpuolisen sammutuksen. Kova pakkanen on tuonut myös oman haasteensa sammutustyöhön ja henkilöstön toimintaan.
Kaikki työntekijät pääsivät pois rakennuksesta, eikä kukaan ole loukkaantunut onnettomuudessa. Kohteeseen hälytettiin kolme palomestaria, kahdeksan sammutusautoa, kahdeksan säiliöautoa, viisi nostolavaa, erityistilanneyksikkö sekä vaihtohenkilöstöä miehistönkuljetusautoilla. Yhteensä sammutustöihin on osallistunut yli 70 henkilöä Pirkanmaalta ja Kanta-Hämeestä.