Tampereen koulut ja oppilaitokset aloittavat kevätlukukautensa lähiopetuksella suunnitelmien mukaisesti. Perusopetuksen kaikkien vuosiluokkien, samoin kuin lukioiden sekä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kevätlukukausi käynnistyy lähiopetuksena. Pääosin koulut alkavat maanantaina 10. tammikuuta.
Koronaepidemian leviämisen estämiseksi kouluissa noudatetaan edelleen varotoimia ja huolehditaan hyvästä käsihygieniasta, riittävistä turvaväleistä ja maskien käytöstä. Välitunteja ja ruokailuja porrastetaan ja koulujen toiminnassa suositaan pienryhmiä.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittelee maskin käyttöä koulujen sisätiloissa neljännen luokan ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille, maskin ja sen käyttöön liittyvän tarkemman ohjeistuksen oppilas saa aina koululta. Maskien käyttöä suositellaan myös koulumatkoilla joukkoliikenteessä, takseissa ja saattoliikenteessä.
Myös lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota terveysturvalliseen opiskeluun. Esimerkiksi Tredussa jokaisella tutkintoalalla ja eri toimipisteissä on laadittu tarkat ohjeistukset opetuksen toteutuksesta, eli opiskelijoilla on muun muassa lähiopetusta, monimuoto-opetusta ja verkko-opetusta.
Opetuksen järjestämisestä päättävät kunnat ja paikalliset terveysviranomaiset. Tampereella seurataan tarkoin epidemiatilannetta ja mikäli epidemiatilanne vaatii muutoksia opetuksen järjestämiseen, tästä viestitään tarkemmin.