Suksien hoito ei ole tähtitiedettä, sanoo Kimmo – "Monissa paikoissa Suomessa on vähän välinepulaakin"

Hiihto: Tamperelainen Kimmo Vilén on työskennellyt suksien kanssa kolme vuosikymmentä. Korona-aika on tehnyt työstä lähes sellaista, jota tehdään kellon ympäri: hiihto on nyt suositumpaa kuin lähes koskaan.

Tamperelainen Kimmo Vilén seisoo jouluaaton aattona Kaupin ensilumen ladun varrella ja seuraa ilahtuneena hiihtäjien runsasta määrää. Hiihto on noussut jälleen suosioon, kun koronarajoitukset sulkevat sisäliikunnan mahdollisuudet tasaiseen tahtiin.

– Loppuvuosi oli meille varmaan kovin rypistys mitä koskaan. Monissa paikoissa Suomessa on jo vähän välinepulaakin. Meillä on onneksi varastossa suksia, monia ja sauvoja, toki korona vaikuttaa osaltaan joidenkin tuotteiden saatavuuteenkin.

Varsinainen työ suksien parissa alkaa jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä latuja.

– Kausi kestää noin yhdeksän kuukautta. Kausihan alkaa jo elokuussa: se on sitä aikaa, kun ensimmäinen hiihtäjä lähtee harjoittelemaan hiihtoputkeen.

Vilénin asiakaskuntaan kuuluu hiihtäjiä laidasta laitaan alkaen kuntohiihtäjästä päätyen kilpaurheilijaan. Talven aikana hän myy ja huoltaa kuntoon noin 5 000 – 7 000 suksiparia.

– Olen tehnyt 30 vuotta työkseni suksihuoltoa. Kaikki sektorit huomioidaan: on sitten kuntohiihtäjä, kilpahiihtäjä tai minkälainen vain hiihtäjä, kokenut suksihuoltaja kuvailee.

Hyvällä suksella on helpompi opetella hiihtämään.

Kimmo Vilén

Vilén kertoo työnsä olevan erittäin kausiluontoista.

– Homma on vähän kuten talvirenkaan vaihtoa, sillä on oma aikansa. Kuntohiihtäjäkin havahtuu siinä vaiheessa, kun maa on valkoinen. Toki korona on vähän vaikuttanut, mutta vaan vähän.

Työssä pitää ottaa huomioon monenlaisia asioita.

– On voiteen imeytymiskyky, naarmujen poisto hionnalla, suksen pohjan paikkaus... hionnassa on monta vaihetta ja pohjan pitää olla tasainen ennen hiontakuvion tekemistä. Pohjatöiden merkitys on tärkeä. Viimeiseksi hiotaan hiontakuvio, joka vaikuttaa olennaisesti luistoon. Hiontakoneella, hiontakivillä ja timanteilla on suuri merkitys lopputulokseen.

Vilén on huomannut, että yhä useampi hankkii käyttöönsä niin sanotut karvasukset. Niiden helppohoitoisuus viehättää: suksen pohjan pitokarva takaa pidon laajalla kelialueella niin, että pitovoide muuttuu tarpeettomaksi.

– Perinteistä hiihdetään aika paljon karvasuksilla, se on hyvä kultainen keskitie, karvasuksen huoltovapaus antaa pidolle laajemman käyttöalueen. Myös siirrettävillä siteillä parannetaan pitoa tai luistoa.

Vilén huomauttaa, että kun ensimmäistä kertaa on hankkimassa välineitä, kannattaa harkita ja kokeilla tarkasti. Väärällä kalustolla innostus lopahtaa äkkiä.

– Lähdetään perusasioista: pituus ja paino ja se, mihin käyttöön sukset tulevat. Hyvällä suksella on paljon helpompi opetella hiihtämään.

– On paljon ihmisiä jotka tulevat sanomaan, että eivät opi luisteluhiihtoa. Taannoin sitä mieltä oli yli satakiloinen kaveri, että hän ei kyllä hiihtämään opi. Kaveri soitteli seuraavana päivänä että hän ei halua lähteä ladulta pois.

– Moni sanoo että kyse on tekniikasta, mutta on lajin opettelu myös välineestäkin kiinni, Vilén huomauttaa.

Kimmo Vilén

Tamperelainen suksihuoltoon ja maastohiihtotarvikkeisiin keskittyneen suksihionta.fi-yrityksen pomomies.

Työskennellyt suksien ja hiihdon maailmassa kolmen vuosikymmenen ajan.

Yrityksellä on tällä hetkellä toimipisteet Helsingissä Huovitiellä sekä Jämillä täkäläisessä hiihtotunnelissa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut