Syyte: Nuori nainen yritti tappaa veljensä lyömällä tätä rautakangella useita kertoja – syytteessä myös toinen henkilö, jota epäillään harvinaisesta rikoksesta

Syyttäjä Aleksi Mäkinen vaatii pirkanmaalaiselle nuorelle naiselle vankeusrangaistusta tapon yrityksestä. Vaihtoehtoinen syyte on törkeä pahoinpitely. Syytekokonaisuudessa on myös toinen vastaaja, jota epäillään hyvin harvinaisesta rikosnimikkeestä – nuorena henkilönä tehdystä pelastustoimen laiminlyömisestä.

Syyttäjän mukaan tämä ei ollut hälyttänyt apua tapon yrityksen kohteeksi joutuneelle henkilölle, vaan jättänyt tämän tapahtumapaikalle.

Tapahtumat sijoittuvat pienempään pirkanmaalaiseen kuntaan ja syksyyn 2021. Syyttäjän mukaan tapon yrityksestä syytetty oli tuolloin aamuyön tunteina yrittänyt tappaa veljensä lyömällä tätä 7,1 kiloa painavalla rautakangella päähän noin neljä tai viisi kertaa. Veli oli teon aikana sekavassa tilassa, joten hänen puolustuskykynsä oli tästä johtuen alentunut.

Lyönnit olivat aiheuttaneet veljelle hengenvaarallisia vammoja. Syyttäjän mukaan ne olisivat hoitamattomina johtaneet tämän kuolemaan. Tapon yrityksestä syytetty nuori nainen oli lopulta hälyttänyt veljelleen apua noin 12 tuntia väkivallan jälkeen. Veli oli kuljetettu Taysiin, jossa tämä oli jouduttu leikkaamaan välittömästi.

Tapahtuma-aikaan paikalla on ollut toinen vastaaja, joka on nähnyt väkivallan läheltä. Tämä ei ole kuitenkaan hälyttänyt paikalle apua. Hän on esimerkiksi nähnyt sen, että uhri on ollut tajuton. Tästä huolimatta hän on kuitenkin mennyt aamuyön tunteina nukkumaan, herännyt hieman kello 12 jälkeen ja lähtenyt kello 13 aikaan talolta äitinsä kyydillä kertomatta tälle kuitenkaan mitään tapahtumista. Vastaaja on alaikäinen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut