Liikunta: Laskettelukausi on nyt kuumimmillaan, sanoo Mustavuori Oy:n liiketoimintajohtaja Miikka Anttila.
Mustavuoren laskettelukeskus on ollut auki kuukauden päivät. Kausi päästiin aloittamaan jo 4. joulukuuta ja kävijöitä on riittänyt. Mustavuori Oy:n liiketoimintajohtaja Miikka Anttila on alkukauteen tyytyväinen.
– Hyvin on mennyt, kun päästiin aukaisemaan kausi jo joulukuun alussa ja miten hyviä talvi-ilmoja on ollut, Anttila sanoo.
Ennen joulua arki-illat olivat hiljaisia, mutta koulujen joululomat toivat taas vilkkautta rinteille.
Mustavuoren rinteille tiensä ovat löytäneet erityisesti paikalliset lapsiperheet ja paikallinen nuoriso. Anttila kertoo, että jo viime talvena Mustavuoressa kävi paljon lapsiperheitä, jotka vuokrasivat koko perheelle välineet ja lähtivät ensimmäistä kertaa laskettelemaan.
– Sellaisia riittää tänäkin talvena, hän sanoo.
Tavoitteena on, että kokeilemassa käyvät lapsiperheet tulisivat toistekin ja vähitellen alkaisivat ostaa omia varusteita ja kausikortteja.
Park ja hyppyrit keräävät pääsääntöisesti teini-ikäisiä poikia.
– Se työ näkyy myöhemmin Lapin keskuksissa ja lähialueen isommissa keskuksissa.
Mustavuori on aloittelijallekin sopiva laskettelukeskus: neljästä rinteestä kaksi on keskivaikeita, yksi helppo ja yksi alkeisrinne. Myös harrastajia ja kilpalaskijoita näkyy: Tampereen slalomseura harjoittelee Mustavuoren rinteillä.
– Park ja hyppyrit keräävät pääsääntöisesti teini-ikäisiä poikia.
Viime vuonna Mustavuoressa kävi reilu 20 000 maksavaa asiakasta. Alkeisrinne on maksuton, joten sen tarkka käyttäjämäärä ei ole tiedossa. Anttila kuitenkin toteaa, että on vaikea sanoa, mikä on koronan vaikutus Mustavuoren kävijämääriin.
– Viime talvena oli melkein koko talven voimassa rajoitukset ja laskettelukeskukset olivat melkein ainoita maksullisia, auki olevia liikuntapaikkoja. Vaikea sanoa, paljonko oli sellaisia, jotka olisivat tulleet muutenkin, Anttila sanoo.
Jos talvisäät pysyvät nykyisellään, voi Mustavuoreenkin ennustaa hyvää kautta. Radikaaleja uudistuksia ei kuitenkaan olla tekemässä.
– Parkki on meille tärkeä ja siihen tullaan panostamaan, että se uusiutuu. Reilien ja pressien paikkoja muutellaan, että mielenkiinto säilyy, Anttila sanoo.
Lunta rinteisiin riittää, vaikka sitä ei taivaalta tulisikaan. Anttila kehuu, että lumetuskapasiteetti on Mustavuoressa Pirkanmaan parhaita. Mustavuori Oy:n aikana myös rinnevalaistus on uusittu ja rinteillä lasketellaan led-valoissa.