Näkökulma: Tampereen vapaa-ajattelijoiden uusi puheenjohtaja haluaa kaikille avoimet et-tunnit.
Uskontokuntiin kuulumattomien perheiden lapsia kohdellaan yhä epäyhdenvertaisesti kouluissa, sanoo Tampereen vapaa-ajattelijoiden tuore puheenjohtaja Riku Salminen.
– On laitettu siivoamaan luokkaa sillä aikaa kun muut käyvät kirkossa tai jos on seurakunnan järjestämä retki, muut katselevat videoita, Salminen kertoo esimerkkejä.
Sivustonikkarina työskentelevä Salminen on ollut mukana muun muassa Kantelupukki.fi-sivuston kehittämisessä. Sivuston tarkoituksena on jakaa tietoa siitä, miten toimia, jos lapsia kohdellaan epäyhdenvertaisesti uskonnottomuuden takia.
– Perustajat ovat vanhempia, joilla on itsellään ollut koulussa oman sekularisminsa takia ongelmia. Kun asiasta on ruvettu sosiaalisen median kautta puhumaan, on huomattu, että ongelmat ovat yleisiä, Salminen kertoo taustaa.
– Esimerkiksi Kaisa Robbins, joka on Kantelupukin kantava voima ollut, sanoi, että kun hän oli jossain vähän avautunut, hänelle alkoi tulla yhteydenottoja.
Kantelupukissa on muun muassa tietoa siitä, miten kouluissa ja päiväkodeissa tulisi toimia oikein.
– Siellä on toteutettu myös kantelulomake, josta saa esitäytetyn kantelun, jonka voi itse lähettää.
Vaikka Tampereella tilanne on Salmisen mukaan melko hyvä, korjattavaakin on.
– Meidän mielestä voisi hyvin tehdä niin, että ilmoittaa vaikka Wilmassa, että koulu alkaa tänään kymmeneltä ja ne, jotka haluavat mennä kirkkoon, saavat sinne mennä ja vanhemmat ovat tervetulleita mukaan, Salminen ehdottaa.
Kirkko voisi vapaa-ajattelijoiden mielestä olla joko ennen koulua tai sen jälkeen.
– Ettei olisi kouluaikaa, jolloin ei tarvitsisi sitä toista ohjelmaa edes miettiä.
Kirkkoon menon pitäisi olla myös vapaaehtoista.
– Tampereellakin edelleen monissa kouluissa homma menee niin, että sanotaan, että on kirkko perjantaina kello 12 ja et-oppilaille on muuta ohjelmaa, Salminen sanoo.
– Opetushallituksen ohjeissa lukee, että kaikki uskonnonharjoittaminen on vapaaehtoista riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon. Myös vaihtoehtoinen ohjelma pitäisi kertoa, että kukin voisi päättää, kun näkee, mitä on.
Vapaa-ajattelijat ovat olleet myös yhteydessä kouluihin, joissa tätä valinnanvapautta ei ole ollut.
– Yhdestäkin koulusta tuli vastaus, että meillä on kirkkokäynti ja sirkus. On varmaan aika helppo valita siitä.
Salmisen mukaan tilanne on myös parantunut viime vuosina, koska asia on ollut esillä.
– Syyt, miksi kouluissa Suomi esittäytyy uskonnollisempana kuin ihmisten kodeissa, on hämärän peitossa. Johtuneeko opettajista vai vanhoista tavoista vai että seurakunta pyrkii erinäisine varhaiskasvatuksen korimalleineen sinne aktiivisesti tarjoamaan.
Kantelupukin tarve kumpusi siitä, että käytännöt olivat kirjavia.
– Onko lapsen pakko mennä kirkkoon tai saako lapsen laittaa seurakunnan aamunavauksen aikana istumaan kuulosuojaimet päässä käytävälle, mitä on myös Tampereella tehty.
Kanteluiden kautta myös viranomaiset ovat ottaneet kantaa asiaan. Salminen toivoo ennen kaikkea, että kouluympäristöstä saataisiin kaikille sopiva. Salminen on myös mukana kansalaisaloitteessa, joka sallisi elämänkatsomustiedon opiskelun myös kirkkoon kuuluville.
– Ikävintä, että lapset jaetaan vanhemman oletetun uskontokunnan mukaan eri kategorioihin ja kohdellaan eri tavoin. Vertautuisi siihen, että olisi erilainen historian ja yhteiskuntaopin tunti riippuen siitä, äänestävätkö vanhemmat kokoomusta vai SKP:tä.