Koronapandemia siirtää toistamiseen Ian Anderson plays Jethro Tull -kokoonpanon Suomen-keikkoja. Alun perin ryhmän piti esiintyä Suomessa viime vuoden maaliskuussa, sittemmin keikat siirtyivät tammikuuhun 2022. Tampereella ryhmän piti esiintyä 7. tammikuuta.
Nyt keikat ovat siirtyneet jälleen kerran: uudet keikkapäivämäärät ovat huhtikuussa 2022.
Yhtye esiintyy Tampere-talossa sunnuntaina 24. huhtikuuta kello 20 alkaen, maanantaina 25.4. huhtikuuta vuorossa on Helsingin Kulttuuritalo ja tiistaina 26. huhtikuuta Turun Konserttitalo. Jo ostetut liput käyvät uusille konserttipäiville Tampereella, Helsingissä ja Turussa sellaisenaan.
Jos uusi konserttipäivä ei asiakkaalle käy niin lipun voi palauttaa 28. helmikuuta saakka. Konsertteja järjestää Suomessa tamperelainen RH-Entertainment Oy.