Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Autoilijat huomio! Keskiviikkona pitää varoa liikenteessä – Meteorologi kertoo myös, miltä näyttää vuodenvaihteen sää

Ilmatieteen laitos ennustaa huomiselle huonoa ajokeliä osaan maata. Luvassa on lumisadetta ja sen seassa voi olla jäätävää tihkua.

Tiistaina ja keskiviikon välisestä yöstä lähtien ajokelivaroitus on voimassa muun muassa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

– Suomea lähestyy lännestä sadealue yön ja aamuyöstä alkaen. Koska lämpötila on pikkupakkasella, tulee sade pääosin lumena. Seassa voi kuitenkin olla jäätävää tihkua, joka liukastaa teiden pinnat, muistuttaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.

Hänen mukaansa lunta voi sataa kahdesta kuuteen senttiä niillä alueilla, joille ajokelivaroitus on annettu.

– Torstainakin voi olla vielä heikkoa lumisadetta. Sää on silloin lauhaa. Uudellamaalla lämpötila on pikkupakkasella.

Viljamaan mukaan ennusteeseen torstaista eteen päin liittyy vielä paljon epävarmuutta. Uudenvuoden aatoksi Uudellemaalle ennustetaan tässä vaiheessa nollakeliä ja pilvistä säätä.

– Pilvisyys on aika runsasta perjantaina. Silloin on mahdollisesti tihkusadetta, Viljamaa sanoo.

Hän muistuttaa, että ennuste on tässä vaiheessa vielä hyvin epävarma.

– Huojentava tieto on se, että matalapaineen reitti ei ole tässä vaiheessa selvä. Jos se tuleekin hitaammin, perjantaina voi olla parempikin sää kuin miltä nyt ennuste näyttää.

Meteorologi vielä muistuttaa, että perjantaina lauhtuva sää voi tehdä teidän pinnoista liukkaita. Sen vuoksi ajokelivaroitus on taas voimassa muun muassa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla.