Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronanyrkki: Ei uusia rajoituksia Pirkanmaalle

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki ei esitä uusia rajoitustoimia.

Koronanyrkki piti viikottaisen kokouksensa tänään tiistaina.

Pandemiaohjausryhmä seuraa aluehallintoviraston tekemien päätösten vaikutusta tilanteeseen.

Aluehallintoviraston tekemät 58- ja 58g-pykäliin perustuvat päätökset ovat voimassa 25.12.–7.1.

Aville esitetään turvavälipykälä 58d:n jatkoa tammikuun ajalle, sillä muutoin sen voimassaolo päättyisi kuluvan vuoden lopussa.

Muista mahdollisista jatkotarpeista keskustellaan ensi viikolla.

Koronatartuntoja todettiin viime viikon aikana niitä todettiin kaikkiaan 1699. Sairaalahoitoon joutuneiden määrä kuitenkin tasaantumassa.