Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alokas! Puolustusvoimat kehottaa ottamaan koronarokoteannokset – Painava viesti noin 12 000 nuorelle, jotka aloittavat varusmiespalveluksensa maanantaina

Maanantaina 3. tammikuuta noin 12 000 alokasta aloittaa varusmiespalveluksensa Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa.

Suurin määrä varusmiehiä saapuu maavoimien joukko-osastoihin, yhteensä noin 9 500 henkilöä.

Lisäksi Puolustusvoimat tiedottaa, että naisia uusista alokkaista on noin 550.

Puolustusvoimat suosittelee ottamaan korona- ja kausi-influenssarokotteet, mutta ei edellytä EU:n rokotustodistusta palvelukseen saapuvilta alokkailta, Puolustusvoimat tiedottaa ja jatkaa:

– Tarjoamme mahdollisuuden rokotteiden ottamiseen myös varusmiespalveluksen alussa.

Palveluksen aloittajaa Puolustusvoimat neuvoo ottamaan mukaansa koronarokotustodistuksen, joko tulosteena tai kuvakaappauksena Omakanta-palvelusta, jos siis sellainen on olemassa.

Koronarokotteiden osalta on oleellista, että mukanasi on tieto, milloin olet saanut rokotteen, Puolustusvoimat tähdentää tiedotteessaan.