Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Työterveyshuolto lähtee mukaan koronarokottamiseen Tampereella – "Työnantajat suhtautuvat positiivisesti"

Työterveyshuolto lähtee apuun koronarokotuksiin Tampereella.

Yle kertoo verkkosivuillaan, että kaupunki on tehnyt yhteistyösopimuksen neljän työterveyspalveluyrityksen kanssa koronarokotusten antamisesta.

Tampereen kaupungin palvelujohtaja Eeva Torppa-Saarinen sanoo Ylen haastattelussa, että terveysyritykset ovat suhtautuneet asiaan hyvin myönteisesti. Sopimukset on tähän mennessä allekirjoitettu Mehiläisen, Pihlajalinnan, Finlan ja Medisportin kanssa.

– Saamamme viestin mukaan lukuiset työnantajat suhtautuvat tähän erittäin positiivisesti ja pyrkivät järjestämään omille työntekijöilleen mahdollisimman nopeasti rokotuksia, Torppa-Saarinen kertoo Ylen haastattelussa.

Rokotteet tulevat palvelujohtajan mukaan Tampereen kaupungin kiintiöstä. Torppa-Saarisen mukaan yritykset ovat sitoutuneet noudattamaan rokotusjärjestystä.