Tampereen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet valolla aktivoituvan väriaineen, joka tuhoaa bakteereja, sieniä ja viruksia tekstiilien pinnoilta.
Uraauurtavalle keksinnölle on annettu nimi LASU (light-activated antimicrobial substance), ja sitä voitaneen tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi kasvomaskeissa suojelemaan ilmateitse välittyviltä sairauksilta kuten COVID-19 ja lääkkeille vastustuskykyisiltä bakteereilta.
Tutkimusryhmän johtajan, tohtori Alexander Efimovin mukaan innovatiivinen LASU-patenttiperhe on myyty suomalaiselle startup-yritykselle Plasmonics Oy:lle, joka jatkaa keksinnön kaupallistamista.
– Olemme osoittaneet, että LASU on vakaampi ja tehokkaampi kuin parhaat tähän mennessä tunnetut valoherkisteet, ja mikä tärkeintä, se toimii tavallisessa sisävalossa ja soveltuu massatuotantoon. Materiaali voidaan valmistaa yksinkertaisella värjäyksellä niin, että se desinfioi itsensä tehokkaasti todellisissa olosuhteissa. Olemme testanneet LASU-väriaineen turvallisuusstandardien mukaisesti, ja sitä voidaan käyttää materiaaleissa ja esineissä, jotka ovat ihokosketuksessa ihmisten kanssa, Efimov toteaa tiedotteessa.
Käsittely LASU-väriaineella tuottaa itsedesinfioituvia materiaaleja, jotka ovat samanaikaisesti tehokkaita sekä monenlaisia mikro-organismeja – kuten bakteereja, sieniä ja viruksia – että toistaiseksi tuntemattomia kantoja vastaan.
– Tämä tekee LASUsta täydellisen ratkaisun tulevia pandemioita ja virusmutaatioita vastaan. LASUlla käsiteltyjä materiaaleja voidaan käyttää esimerkiksi henkilösuojaimissa ja ensihoitovälineissä kriisi- ja epidemia-alueilla sekä ennaltaehkäisevänä toimena bioterrorismia vastaan, sanoo Pasi Keinänen, joka toimii General Managerina Plasmonicsilla.
Uuden lähestymistavan ytimessä on taudinaiheuttajien fotodynaaminen inaktivointi (PACT, photodynamic inactivation of pathogens), jossa käytetään valoherkisteitä. Valon säteilyn vaikutuksesta syntyy reaktiivisia happilajeja (ROS), jotka tuhoavat käsiteltyjä soluja hapettamalla.
LASU-käsitellyt materiaalit ovat poikkeuksellisen tehokkaita antibiooteille vastustuskykyisiä E. coli- ja A. baylyi -bakteereja, metisilliinille vastustuskykyistä S. aureusta ja vankomysiinille vastustuskykyistä E. faecium -bakteeria sekä Candida-hiivainfektioita ja HCoV-229-koronavirusta vastaan.
– Lisäksi vakaa, mutta vesiliukoinen väriaine sitoutuu hyvin tekstiileihin ja muihin materiaaleihin ja värjätty materiaali kestää pesuaineita ja valohäviämistä. Väriainetta voidaan tarvittaessa levittää helposti uudelleen, ja se estää resistenttien kantojen ja superbakteerien kasvua tehden siitä turvallisen käyttää monille lääkkeille samanaikaisesti resistenttejä taudinaiheuttajia vastaan, Efimov lisää.
Kun värjättyä pintaa valaistaan 30 minuuttia tavanomaisella sisävalolla, siinä olevat bakteerit, sienet ja virukset tuhoutuvat yli 10 000 -kertaisesti normaalitilanteeseen verrattuna.