Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seurakunnat jakavat Tampereella ruokakasseja tänä jouluna edellistä vuotta enemän – "Lahjoitusten ansiosta olemme onneksi pystyneet..."

Ruoka-avun kasvanut tarve Tampereella näkyy myös seurakuntien jakamien joulun ruokakassien määrässä. Ruokapankista toimitetaan tänä jouluna ruoka-avustuksia seurakuntiin jaettavaksi selvästi aiempaa enemmän.

Tänä jouluna Ruokapankista lähtee noin 2 100 ruoka-avustusta, kun viime vuonna määrä oli 1 400.

Elintarvikeavun koordinaattori Marja Palkonen kertoo tiedotteessa, että ruoka-apuverkoston kautta avunpyyntöjä on nyt tullut aiempia vuosia enemmän.

– Suuret kiitokset kaikille seurakuntien ruoka-avun keräyksiin varoja lahjoittaneille, sillä lahjoitusten ansiosta olemme onneksi pystyneet näihin avunpyyntöihin vastaamaan, kiittelee Palkonen.

Joulun ruokakassit toimitetaan Ruokapankin kuljetuksina eri seurakuntiin jaettavaksi 21.–23. joulukuuta. Jouluruokia on myös Ruokapankin Nekalan puodissa, joka on avoinna seurakuntien diakonian asiakkaille. Puodin asiakkaaksi voi tulla seurakunnan diakonian luvalla. Joulupuoti on auki 20.–22. joulukuuta kello 12–17 välisenä aikana. Diakonian asiakkaat voivat itse valikoida tarvitsemansa tuotteet.

Ruoka-apua saadakseen ei tarvitse olla seurakunnan jäsen. Apua saa ottamalla yhteyttä oman asuinalueensa seurakunnan diakoniaan.

Tampereen seurakunnilla on menossa vielä vuoden loppuun asti jatkuva hätäapukeräys ruoka-avun tueksi. EU lopettaa ruoka-apunsa toistaiseksi ja jaettavia elintarvikkeita riittää enää helmikuun 2022 loppuun asti. Seuraava EU:n ruoka-apuohjelma on vasta tekeillä ja ruoka-avun asiakkaat uhkaavat jäädä vaille kuivaruokia ja säilykkeitä.

– Ihmiset ja yritykset ovat ilahduttavan aktiivisesti osallistuneet keräykseen, ja keräys on hyvässä vauhdissa. Tampereen seurakunnat haluaakin lämpimästi kiittää kaikkia tähän mennessä osallistuneita, sanoo kehittämistyön asiantuntija Eva Wäljas Tampereen ev. lut. seurakunnista tiedotteessa.