Tälläkö sängyllä Sting nukkuu maaliskuussa? – Katso kuvat Lapland Hotels Arenalta

Suomen ensimmäinen areenahotelli Lapland Hotels Arena esitteli tarjontaansa keskiviikkona tiedotusvälineille. Mediaväki pääsi kurkistamaan muun muassa rakennuksen katolle, 12. kerrokseen, jossa on kattosauna ja näköalat pitkälle kaupunkiin. Siellä on myös laavu asiakkaiden iloksi.

– Ulkomaisia vieraita on jo nyt viehättänyt mahdollisuus, että kipitetään tänne saunaan pienessä pakkasessa ja kun sieltä tullaan ulos, hiukset ovat hiukan huurteessa kun he kävelevät takaisin hissiin sisälle. Se on kokemus, jota monissa maissa ei ilmastonkaan puolesta saa, sanoo Lapland Hotelsin myyntipäällikkö Jari Hakovirta.

Myös saunalliset huoneet ja sviitti on herättänyt paljon kiinnostusta. Sviitti on sitä osastoa, että sinne todennäköisesti majoitetaan esiintyjiä. Huoneen osalta on varauduttu kaikkeen: artistia varten on toisessa huoneessa oma sänkynsä, ja seinän takana on turvamiehelle oma sänkynsä.

On mahdollista, että ma aliskuussa Tampereella esiintyvä Sting ottaa yöunensa tämän jutun pääkuvana olevassa sängyssä.

– Tietysti artistien kanssa tehdyt sopimukset ovat liikesalaisuuksia, mutta sen verran varmasti uskaltaa arvioida että Stingin tuotanto käsittää kymmeniä ihmisiä. Hotelli varmaan vastaa vastaavan mittakaavan tuotantojen tarpeisiin sen verran hyvin, ettei heidän tarvitse majoittua Helsingissä tai lähteä yksityiskoneella Ruotsiin, vaan he voivat ennen keikkaa ja keikan jälkeen majoittua meillä ja jatkaa sitten myöhem min matkaansa eteenpäin, Hakovirta kuvailee.

Paljon on puhuttu myös huoneista, joista pystyy katsomaan esimerkiksi jääkiekko-ottelua omasta huoneesta käsin. Se onnistuu sillä tavalla, että asiakas maksaa huoneesta sekä ottelulipuista. Pariskunnan kyseessä ollessa molemmilla tulee olla myös ottelulippu, tai vastaavasti konserttilippu.

Lapland Hotels Arena on hienosäätöjä vaille valmis – "Tapahtumahotelli kiinnostaa asiakkaita"

Elina myy areenaa – Ensimmäisenä vuonna 150 tapahtumaa, näistä 20 megakonserttia, vaikka iso osa maailmantähdistä odottaa vielä

Katolle saakka jatkuva areenan hotelli on valmistautunut monellakin tapaa maailmantähtien vierailuihin – "Loppujen lopuksi heidän kanssaan on helppo asioida"

Areenalla suunnitellaan rekrytointipäivää, tarvetta sadoille työntekijöille haastavassa työllisyystilanteessa – "Nyt on valtava kysyntäpiikki osaaville työntekijöille..."

Eppu Normaali esiintyy keskiviikkona kello 20 Nokia-areenan avajaisissa.

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut