Tampere etsii tukihenkilöitä lapsille ja nuorille, erityisesti miehiä – "Toivotaan aikuista, jonka kanssa voisi esimerkiksi jutella..."

Tampereen kaupunki etsii uusia tukihenkilöitä lapsille ja nuorille Tampereella ja Orivedellä. Kaupungin tiedotteessa todetaan, että jos olet tasapainoinen ja pitkäjänteinen aikuinen, kannattaa lähteä mukaan uusille tukihenkilöille järjestettävään koulutukseen tammikuussa.

Tukihenkilö on vapaaehtoistyöntekijä, joka tapaa tuettavaa lasta tai nuorta säännöllisesti mukavan yhteisen tekemisen parissa. Tukihenkilö tapaa lasta tai nuorta noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tukihenkilölle maksetaan pieni palkkio ja kulukorvaus.

Tukihenkilön voi saada 7–17-vuotias tamperelainen tai orivesiläinen lapsi tai nuori, joka tarvitsee tuekseen perheen ulkopuolista aikuista ystävää.

Tukihenkilöksi etsitään kaikenikäisiä tavallisia, luotettavia ja turvallisia aikuisia, joiden oma elämä on tasapainossa ja joilla on mahdollisuus antaa aikaa lapselle tai nuorelle. Tukihenkilöllä ei tarvitse olla omia lapsia eikä ammatillista kokemusta lapsista tai nuorista. Erityisesti miehiä toivotaan mukaan toimintaan.

– Tukihenkilöksi toivotaan aikuista, jonka kanssa voisi esimerkiksi jutella, tutustua erilaisiin harrastuksiin, käydä leffassa, uimahallissa tai vaikka saada apua läksyihin. Etenkin miehiä tarvittaisiin mukaan toimintaan. Tälläkin hetkellä tukihenkilöjonossa on paljon poikia, jotka ovat odottaneet yli vuoden juuri miespuolista tukihenkilöä, kertoo tukihenkilöiden kouluttaja, sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes tiedotteessa.

Tukihenkilöä tarvitsevissa lapsissa on esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia, maahanmuuttajalapsia, yksinhuoltajaperheestä tulevia lapsia tai lapsia, jotka ovat yksinäisiä tai joiden vapaa-aikaan kuuluu paljon pelaamista.

Toiminnasta kiinnostuneille järjestetään tammikuussa kaksiosainen koulutus verkkototeutuksena. Koulutuksen ensimmäinen osa pidetään tiistaina 18. tammikuuta ja toinen osa seuraavalla viikolla tiistaina 25. tammikuuta.

Koulutus pidetään molempina iltoina kello 16.30–20.00. Koulutus on maksuton.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut