Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampere Rock City | Kukaan ei jää kylmäksi, kun Atlas tarjoilee northcorea – "Haluttiin luoda jotain uutta ja ainutlaatuista metalliskeneen"

Northcorea: Tamperelaistunut Atlas julkaisee levyn ja juhlii työn merkeissä perjantaina.

Nokialta tamperelaistunut Atlas on valmis astumaan raskaan musiikin isoihin saappaisiin.

Yhtyeen toinen albumi Ukko ilmestyy perjantaina ja täyttää ne lupaukset, mitkä bändi on aiemmin antanut: tulossa on ankaraa metalcorea, jota Atlas itse kutsuu northcoreksi.

– Meidät erottaa muista suomalaisista bändeistä modernimpi soundi, jossa yhdistelemme monien metallin alagenrejen vaikutteita omanlaiseksi kokonaisuudeksi, kitaristi, taustalaulaja ja ryhmän pääbiisinikkari Tuomas Kurikka tiivistää.

Ukko-albumilla Atlas tuo materiaaliinsa mystisyyttä, joka sävyttää bändin rankkaa yleisilmettä.

– Alusta saakka haluttiin luoda jotain uutta ja ainutlaatuista suomalaiseen ja kansainväliseen metalliskeneen. Pääinspiraation lähteeksi muodostui lopulta suomalainen kansanmusiikki, runot ja muinaismytologia.

Levyllä on myös konkreettista surua. Tuomaksen isä Timo menehtyi albumin tekoaikana.

Haluttiin luoda jotain uutta ja ainutlaatuista metalliskeneen.

Alusta asti vahvasti bändiä tukeneen miehen muisto ja vaikutus elävät voimakkaina Ukko-kokonaisuudella.

– Albumin sanoituksissa käsitellään kuolemaa, menetystä ja surua, mutta myös toivon löytämistä, elämän loppumisen hyväksymistä ja kunnioitusta kuolleita kohtaan, Tuomas kertoo.

Perjantaina on kuitenkin luvassa silkkaa juhlaa Yo-talolla.

– Albumin julkaisukeikka on aina erityinen. Emme malta odottaa, että päästään soittamaan uuden levyn biisejä kotikaupungin edessä. Jos olut, hiki, lumi, veri ja uskomattoman tiukka metallimusiikki kiinnostavat, niin kannattaa tulla paikalle.

– Musiikin ja sanoituksien takana on aitoja tunteita ja intohimoa: kenenkään ei pitäisi jäädä kylmäksi Atlasta kuunnellessa. Myös todella energinen live on ollut meillä tavaramerkkinä jo pidempään, Tuomas muistuttaa.

Atlas Yo-talolla pe 10.12.