Nokia palkitsi seitsemän itsenäisyyspäivänä – katso tästä kaikki palkitut

Nokian kaupungin vapaa-aikajaosto palkitsee vuosittain ansioituneita kulttuurin, liikunnan, nuoriso- ja vapaaehtoistoiminnan toimijoita. Palkintojen saajat julkistettiin Nokian kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Kerholassa.

Vuoden 2021 kulttuuripalkinnon (1 500 €) sai Petri Poikolainen tehtyään tänä vuonna nykyistä kotikaupunkiaan Nokiaa tunnetuksi kansainvälisesti. Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000 valmistunut näyttelijä tuli laajalti tunnetuksi paitsi kotimaassaan, myös kansainvälisesti elokuvaroolistaan elokuvassa Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia.

Tamperelainen kertoi Poikolaisesta lokakuussa.

Elokuva voitti Venetsian elokuvajuhlilla festivaalien ainoan yleisöpalkinnon ja se valittiin syyskuussa Aasian suurimman elokuvafestivaalin ohjelmistoon. Lokakuussa elokuva palkittiin Egyptin El Gounan elokuvajuhlien parhaana elokuvana, ja palkinnon saaja parhaana näyttelijänä.

Kulttuuripalkinto myönnetään nokialaiselle henkilölle tai yhteisölle ansioista Nokian taide- ja muun kulttuurielämän edistämiseksi taikka merkittävästä kulttuuriteosta. Kulttuuripalkinto on myönnetty yhtä vuotta lukuun ottamatta vuodesta 1984 lähtien.

Vuoden nuorisotekopalkinnon sai Timo Osmonen. Palkinnon (1 000 €) saaja järjestää nuorille jatkuvasti ilmaisia reissuja ja tapahtumia.

– Timo Osmonen tekee tärkeää nuorisotyötä vapaaehtoisena ja oma-aloitteisesti, omalla ajallaan, perusteluissa sanotaan.

Vuoden vapaaehtoistoimija -palkinnolla (500 €) palkitaan yksityishenkilö, yhdistys tai muu toimija, joka on tehnyt pitkäaikaista vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyötä Nokialla. Tänä vuonna palkinto myönnettiin amerikkalaisista autoista kiinnostuneen kaveriporukan perustamalle yhdistykselle. Yhdistys järjestää Siurossa vuosittain isoihin mittoihin kasvanutta Siuro Cruising -tapahtumaa, joka järjestetään täysin talkoovoimin. Tapahtuma kokoaa Nokialle Siuroon vuosittain laajasti kävijöitä sekä harrastajia yhteen eri puolilta Suomea. Palkinnon vastaanotti Mika Loppinen Siuro Cruisers ry:stä.

Sara Pihlajamäki ja Elli Punto saivat liikuntastipendit. Sara Pihlajamäkeä kuvataan hyväksi ja tavoitteelliseksi harjoittelijaksi, mistä johtuen urheilijan kehitys on ollut nopeaa. Tällä hetkellä Nokia River Golfin pelaaja onkin ikäkautensa ranking 1. Perusteluiden mukaan hän on erittäin pidetty urheilija, joka muistaa kannustaa aina myös muita. Stipendi on suuruudeltaan 300 euroa.

Elli Punto on voittanut EM-prossia 16-vuotiaiden ikäsarjassa. Ensi vuonna Rasti-Nokian suunnistajalupaus nousee seuraavaan ikäluokkaan ja saa vastaansa myös 18-vuotiaita urheilijoita. Tavoitteena on edelleen varmistaa EM-kisapaikka. Stipendi on 500 euron suuruinen.

Vuosittain voidaan kannustusstipendillä (250 €) palkita nuori, joka on osoittanut erityistä aktiivisuutta ja toiminut esimerkkinä ja innostajana muiden nuorten keskuudessa. Tänä vuonna palkittiin stipendein kaksi nuorta. Emmi Vilén sai stipendin toiminnastaan Nokian lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, isostoiminnastaan Nokian seurakunnalla sekä partiotoiminnan johtamisestaan. Toisen nuorisostipendin sai Markus Koski, joka toimii aktiivisesti muun muassa Nokian nuorisovaltuustossa ja on mukana isostoiminnassa tehden paljon vapaaehtoistyötä lukionkäyntinsä ohella.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut