Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiuru: Tehohoitopaikkoja on enää yksi, tätä se tarkoittaa – Ministeri tylytti Uudenmaan avia

Juttua on päivitetty

Suomessa on vapaana enää yksi tehohoitopaikka koronapotilaille, sanoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) torstaina iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Hän korosti, että kun koronapotilaita on tehohoidossa yli 50, muuta terveydenhuoltoa joudutaan ajamaan alas.

– Yksi tehohoitopaikka tarkoittaa 4–5 leikkauksen perumista eikä ole takuita siitä, että saamme hoitohenkilökuntaa, Kiuru havainnollisti.

Ministeri vaati tartuntatautilain rajoitusten täysimääräistä käyttöä alueilla.

– Ei voi olla niin, että näihin päätöksiin pystytään osassa aluehallintovirastoja ja osassa ei.

Ministeri tylytti erityisesti Uudenmaan aluehallintovirastoa. Hän korosti, että rajoituksia pitää pystyä tekemään.

– Muutenkin kuin kieltämällä kuorolaulu ja rajoittamalla tilaisuuksia, joissa ei ole istumapaikkaa.

Kiuru kertoi, että alueille on lähdössä ohjauskirje ja myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on luvannut päivittää tapahtumien riskiarvionsa.

Koronarajoitukset perustuvat tartuntatautilain väliaikaisiin pykäliin, joita hallitus haluaa jatkaa kesäkuun loppuun 2022. Hallitus päätti asiasta tänään torstaina. Tällä hetkellä pykälät ovat voimassa vuoden loppuun.

Kiurun mukaan myös testaamista pitäisi lisätä. Tällä hetkellä Suomessa tehtävistä koronatesteistä kuusi prosenttia on positiivisia, mikä on Kiurun mukaan enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.

– Testipositiivisuus kertoo, että meillä ei ole testikapasiteetti oikein mitoitettu.

Muokattu 25.11.2021: Lisätty tieto, että hallitus haluaa jatkaa tartuntatautilain väliaikaisten pykälien voimassaoloa.