Areenalla aukeaa 22 ravintolaa, mutta "jos on 1960-luvulta tottunut Hakametsässä syömään pelissä höyrymakkaran, lihapiirakan, makkaraperunat tai pätkän mustaa, niin tottumuksia ei tarvitse muuttaa"

Ravintolat: Suurtapahtumien aikana on auki 22 ravintolaa. Osa ravintoloista muokkaa tarjontansa tilaisuuden mukaan.

Ravintolat valmistuvat aikataulussa, vakuuttavat Ilpo Kantola ja Miko Helander Stefan's at Arenan looshin sohvalla. Petteri Mäkinen
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Jo muutama avainluku paljastaa sen, että Tampereen Kannen areena on eräs Suomen suurimmista ravintolakeskittymistä.

Suurtapahtumien aikana Nokia Arenassa toimii 22 ravintolaa. Baaritiskiä on reilusti yli sata metriä, kassoja 160 ja hanoja pitkälti yli 200.

Areenan ravintolatoiminnassa ykköshaaste on se, että täyden hallin yli 13 000 ihmistä ryntää esimerkiksi erätauolla yhtä aikaa syömään tai juomaan.

Tampereen Kannen areenan ravintolatoiminnoista vastaavan NoHo Partnersin Miko Helanderin mukaan tämä hoituu ainoastaan tarkkaan suunnitellun ja huippuunsa hiotun prosessin avulla.

– Jos mietitään sitä, että asiakaskokemus saadaan mahdollisimman hyväksi, meillä pitää olla juuri oikea määrä ihmisiä juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa töissä. Esimerkiksi perehdytysmateriaalin pitää olla kunnossa. Asiakaskokemus syntyy parhaista asiakaspalvelijoista.

Kun halli on täynnä, tarvitaan ravintolatoimintojen hoitamiseen kerralla noin 200–250 työntekijää.

Jos on 1960-luvulta tottunut Hakametsässä syömään pelissä höyrymakkaran, lihapiirakan, makkaraperunat tai pätkän mustaa, niin tottumuksia ei tarvitse muuttaa.

Areenan ravintoloiden haasteet eivät kuitenkaan jää ihmisten nopeaan syöttämiseen ja juottamiseen.

Areenalla järjestetään tapahtumia kokouksista esimerkiksi parintuhannen ihmisen gaalaillallisiin. NoHo vastaa myös aitioiden tarjoiluista. Esimerkiksi gaalaillallisissa kaikille 2 000 ihmiselle pitää saada gourmet-tasoinen annos eteen minuuttien sisällä.

– Permannolle saamme tilan tarvittaessa 2 000 hengelle ottamalla kaukalon pois ja vetämällä kahdeksan alinta penkkiriviä teleskoopilla sisään, kertoo Helander.

Tamperelaislähtöinen, Pohjois-Euroopan suurimpien ravintolatoimijoiden joukkoon kuuluva NoHo Partners valittiin areenan ravintolapalveluiden tuottajaksi joustavuuden ja sen vahvojen ravintolabrändien takia.

– Joustavuus on tärkeää, sillä tapahtumat ovat hyvin erilaisia ja niissä tarvitaan erilaisia ravintolapalveluita. Esimerkiksi vuoden vaihteessa lähes peräkkäin olevat Nightwishin keikka ja Lumikuningatar-jääshow vetävät hyvin erilaisia vieraita, konkretisoi areenan ravintolapalveluiden operatiivinen päällikkö Ilpo Kantola NoHo Partnersilta.

Hampurilaisketju Friends & Brgrs avaa areenalle kolme ravintolaa. Käsityöhön ja kotimaisiin raaka-aineisiin satsaavan NoHo:n osaomistaman ketjun tuotteita on testattu ja hiottu tapahtumakäyttöön.

Vahvoista tamperelaisbrändeistä Hook tarjoaa siipiä ja Abu Fuad kebabia. Pizzaa saa roomalaisiin palapizzoihin erikoistuneesta Pizzariumista.

Joustavuutta tarjoavat neljä Kitchen-ravintolaa, jotka voidaan räätälöidä tapahtuman tarpeiden mukaan. Tarjolla voi olla vaikkapa aasialaista, meksikolaista, kasvisruokaa tai vohveleita perhetapahtumissa.

Kaikkea ei ole mietitty uudestaan, lupaa Kantola. Jääkiekko-otteluissa on tarjolla myös tuote nimeltä Local Kitchen.

– Jos on 1960-luvulta tottunut Hakametsässä syömään pelissä höyrymakkaran, lihapiirakan, makkaraperunat tai pätkän mustaa, niin tottumuksia ei tarvitse muuttaa. Perinteiset hallin grilliruuat saa kyllä, vakuuttaa Kantola.

Areenan juomatarjoilusta huolehtivat Lonkero- ja Heineken-baarit, viininystävien Wining Wine Bar sekä paikallisia perinteitä kunnioittava Mansesteri-baari ja Yes!Box Sports Bar.

Muista ravintoloista huippukokki Stefan Richterin Stefan’s at Arena toimii pääosin tilausravintolana.

Tapahtumaravintola Eventumissa voi järjestää päivä- ja iltatapahtumat, yritysjuhlat ja yksityistilaisuuksia aina 400 illastajan gaaloista 700 hengen konsertteihin. Jääkiekko-otteluissa tila toimii klubina.

Finlandia Nordic Hospitality Bar on aitiovieraiden kohtaamispaikka.

– Siellä voi ottaa aitiovieraat vastaan ja käydä vaikka drinkillä. Kun liput ovat digitalisoituneet, ei aition isännän tarvitse odottaa ulkopuolella jakamassa lippuja, vaan vieraat voivat tulla omaa tahtiaan, taustoittaa Helander.

Ainoa tapahtumien ja tilauskäytön ulkopuolella päivittäin auki oleva ravintola on kasinon edustalla toimiva panimoravintola Casino Taproom, jossa on myynnissä Hartwallin oman areenapanimon oluita.

– Viikolla on tarjolla lounasta. Iltaisin ruokaa saa a la carte -listalta, kertoo Kantola.

Kasinon pääbaari on Casino Emerald Lounge.

– Mocktaileihin uskotaan nyt oikeasti. Jokaisesta drinkistä saa myös alkoholittoman version, kertoo Helander.

Helander on muutamia viikkoja ennen areenan avaamista luottavainen. Silti alkuvaiheessa on luvassa paljon uuden opettelua, sillä vastaavanlaista ravintolakokonaisuutta ei Suomesta löydy.

– Hartwall Areenan avaamisesta on kulunut lähes 25 vuotta. Sen jälkeen asiakastottumukset, ruokatuote, toimintatavat ja asiakkaiden tietoisuus on muuttuneet.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin Tampereen uusi sydän -erikoisliitteessä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut