Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teatteriarvio | Aladdin vie lapset sadun värikkääseen maailmaan – "Monen koettelemuksen jälkeen tarina saa onnellisen lopun"

Teatteriarvio: Aladdin ja taikalamppu kokee uuden tulemisen entistä jännittävämpänä ja mielikuvitusta hellivänä, kirjoittaa Tamperelaisen teatterikriitikko Katariina Fleming.

Aladdin ja taikalamppu jäi koronapandemian takia vähäisille esityksille, mutta nyt tarina nähdään entistä ehompana. Koko näyttelijäkunta on vaihtunut – nyt näyttämöllä ovat Näyttelijäntyön jatkolinjan oppilaat. Uutta on myös peräti kolmen lampun hengen lennokas vauhti.

Walt Disneyn animaatioelokuva toi Aladdinin tarinan tutuksi kautta maailman. Komediateatterin esitys ei häpeile tämän rinnalla – lavalla nähdään oikeita, eläviä ihmisiä.

Aladdin ja taikalamppu on ehkä suosituin Tuhannen ja yhden yön tarinoista.

Sain kirjan isältäni kymmenvuotiaana ja muistan yhä sen kauneuden. Isän lukiessa tarinat alkoivat elää ja ovat yhä mielessä. Lapsille lukemisen tärkeyttä painotti aina myös juuri kuollut kirjailija Kirsi Kunnas.

Komediateatterin esitys hurmaa näyttämökuvallaan ja saa lapset huokaisemaan. Oskari Löytösen lavastus on värikäs: turkoosia, oranssia, vihreää, pinkkiä, kultaa ja aitoa orientin henkeä. Jonna Rautalan valosuunnittelu lisää sävyjä kokonaisuuteen. Kaisa Savolaisen puvustus hehkuu silkkiä ja väririkkautta. Janne Pärnäsen äänisuunnittelu luo jännitystäkin.

Panu Raipia on onnistunut ohjauksessaan jälleen erinomaisesti. Hannu Mäkelän suomennoksessa on pieniä jippoja, jotka saavat erityisesti lampun kolmeen henkeen eloisuutta. Iisa Lehtinen, Sofia Rajamäki ja Sanni Saikkonen liikkuvat näyttämöllä niin vikkelästi että lapset hämmästelevät.

Ilona Oravan Aladdin on myös liukas liikkeissään. Kotona hän viihtyy vain ruoka-aikoina ja räätäli-isä ( Tuukka Kalliosaari) suree itsensä hengiltä tuntiessaan epäonnistuneensa kasvatuksessa. Niina Rajalan äiti auttaa poikaansa jopa kosimisessa. Aladdin näkee näet kauniin prinsessa Bedbulbururin ( Saana Kivinen) ja rakastuu häneen palavasti. Mutta miten köyhä räätälin poika voisi saada sulttaanin ( Harry Mäkisalo) tyttären?

Velho ( Sonja Haapamäki) pukeutuu valesedäksi ja houkuttelee Aladdin etsimään taikalamppua, joka toteuttaa kaikki omistajansa toiveet. Aladdin jää vangiksi kallioluolaan, mutta lampun henki pelastaa hänet. Monien koettelemusten jälkeen tarina saa onnellisen lopun. Vain suurvisiiri (Ella Tuomola) ja hänen poikansa jäävät suremaan lyhyeen loppunutta avioliittoa. Rebekka Koivu jää mieleen kolmessa roolissa.