Miksi lähimaksulla voi ostaa vain yhden lipun? – "Pyrimme siihen, että myöhemmin..."

Tampereella piipahtanut kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe hämmästyi Nysse-bussin ovella, kun lähimaksulla eli maksukorttia käyttäen ei voinutkaan maksaa kuin yhden henkilön matkan.

Suunnittelija Mika Julkunen Nysseltä sanoo Nyssen tiedostaneen tämän lähimaksuun liittyvän puutteen.

– Projekti on vasta alussa. Tämän hetken lähimaksukäytäntö Nyssessä on ensimmäinen askel ja riittävä tapa aloittaa uuden maksutavan käyttö joukkoliikenteessä. Pyrimme siihen, että myöhemmin yhdellä maksukortilla voi maksaa enemmän kuin yhden ihmisen matkan, Julkunen toteaa.

Nykytilanne liittyy niin sanotun hintakaton määrittämiseen ja laskemiseen. Lähimaksulla voi nyt maksaa vain yhden 90 minuutin kertalipun kerrallaan.

Järjestelmä laskee yhden hinnan 90 minuutin aikana tehdyille matkoille, joten siksi useamman matkustajan matkaa ei voi maksaa samalla lähimaksuvälineellä.

– Hintakaton laskeminen vaatii paljon mietintää. Miten siis hintakaton laskeminen toimisi, jos yksi maksaa kortillaan muidenkin henkilöiden matkoja. Taustajärjestelmän pitää silloin ymmärtää logiikkaa aika hienosti, kun toinen matka ei kuulukaan laskea kortin hintakattoon, Mika Julkunen selittää systeemiä, jonka kehittämisen kanssa Nysse-väki parhaillaan työskentelee.

Tämän hetken lähimaksukäytäntö Nyssessä on ensimmäinen askel ja riittävä tapa aloittaa uuden maksutavan käyttö joukkoliikenteessä.

Useamman kuin yhden henkilön lipun voi tällä hetkellä maksaa bussissa ja ratikassa matkakortilla ja Nysse Mobiililla. Bussissa voi lisäksi käyttää käteistä.

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta käsitteli kokouksessaan 10. marraskuuta käteisellä maksamisen lopettamista busseissa, mutta asia päätettiin jättää pöydälle. Seuraavan kerran asiaa käsitellään lautakunnan kokouksessa 9. joulukuuta.

Lähimaksumahdollisuus on Nyssen lisäksi käytössä Helsingin, Turun, Oulun ja Hämeenlinnan seutujen joukkoliikenteessä. Niissäkin voi maksukortilla maksaa vain yhden lipun kerrallaan, joten kaikki kaupungit ovat samassa kehitysvaiheessa.

– Lähimaksu on tulevaisuuden joukkoliikenteessä yksi tärkeimmistä maksutavoista. Haluamme satsata siihen, jotta se palvelisi asiakkaita mahdollisimman hyvin, suunnittelija Mika Julkunen muistuttaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut