Maanantainen uutinen runoilija Kirsi Kunnaksen kuolemasta kosketti suomalaisia poikkeuksellisella tavalla. Akateemikko on monestakin syystä ihminen, joka koettiin läheiseksi.
Suurin syy on se, että 65 vuoden aikana jo useampikin suomalainen sukupolvi on nukahtanut ennen sänkyyn menoa luetun Tiitiäisen satupuun sanat mielessään. Osa ei nukahtanut heti, sillä sanoissa ja ajatuksissa riitti myös pureksittavaa. Runoihin sisältyi sellaisia kielellisiä leikkejä, jotka koukuttivat sekä sängyn ääressä lukeneen että kuuntelijan. Kirsi Kunnaksen elämäntyön keskeisin pohja oli se, että hän suhtautui lapsiin vakavasti otettavina – vertaisinaan – lukijoina.
Saavutus ei ollut sattumaa. Tapasin Kirsi Kunnaksen työssäni useita kertoja lähimmän kahden vuosikymmenen aikana. Aina puheenaiheeksi jonkin aasinsillan kautta nousi lasten lukeminen ja suomen kieli. Näistä akateemikko kantoi huolta. Useimmiten äiti pääsi kertomaan, kuinka ylpeä hän oli poikiensa vetämästä Eppu Normaali -yhtyeestä ja sen riimeistä. Uumoilut äidin taustavaikutuksesta niihin hän katkaisi nopeasti.
Kirsi Kunnasta voisi muistaa myös monesta muusta syystä. Hän oli suuri kulttuuri-ihminen: kääntäjä, runoilija ja kotiseutuaktiivi. Tamperelaiseen hän kirjoitti Draamastudio-palstaa 1950-luvun lopulla.
Tamperelaisen 90-vuotishaastattelussa hän toivoi teemaksi erityisesti Tampereen rakennusperinnön ja Eteläpuiston suojelun. Kirsi Kunnas oli myös suomalaisen rakennussuojelun äiti.
Kun Ylöjärven kaupungintalon edustan Eppu Normaali -veistos Alamökki elokuussa 2018 paljastettiin, kysäisin sivussa seremoniaa kirjailijamiehensä Jaakko Syrjän kanssa seuranneelta Kirsi Kunnakselta tunnelmat. Nokkela sanankäyttäjän sanoi, että lasten kulttuuriharrastuksen mesenaattina olo kannatti. Alamökki oli Syrjien kesäpaikan keittolarakennus, jonka vanhemmat luovuttivat soittokämpäksi pojilleen.
Ei meillä ole silti mitään osaa, eikä arpaa tähän veistokseen, totesi Kunnas lopuksi. Kielen oivalluksista pitää palkita oivaltajaa. Ehkä tämä on loppujen lopuksi tärkein osa Kirsi Kunnaksen perintöä.