Auraaja Haaviston pitkä odotus on ohi: Nyt Kaukajärven jäätä pääsisi auraamaan luvallisestikin, mutta...

Alkavana talvena Jussi Haaviston 24 vuotta kestänyt odotus on ohi: Tampereen Kaukajärven jäälle pääsee viimeinkin moottoriajoneuvolla. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Odottavan aika on pitkä. Sen tietää Kaukajärven jäätä lainsuojattomana muutamaan otteeseen aurannut yrittäjä Jussi Haavisto, joka on odottanut pitkään ELY-keskukselta päätöstä siitä, että vuonna 1987 tehty päätös kieltää moottoriajoneuvolla ajo Kaukajärvellä kumottaisiin.

Nyt Haaviston odotus on ohi. Tilanne on kuitenkin nyt sellainen, että yrittäjä tuskin ensi talvena Kaukajärven jäätä ajaa luistelukuntoon.

– Kävi niin, että itse muutin Kangasalan keskustaan, enkä pysty enää talkoilemaan reittiä. Napakelkan olen Liutun rantaan luvannut jälleen asentaa ja tarjota kahden talven aurauksen polttpaineet. Vehmaisten Teboilin pitäjä saa taas pullakahvit joka aurauksen jälkeen, Haavisto lupaa.

Tamperelainen on uutisoinut Jussi Haavistosta ja Kaukajärvestä ensimmäistä kertaa tammikuussa 2018.

– Ihmettelen kyllä, ettei moottoriajoneuvokieltoa osoiteta Kaukajärven puolella merkeillä. En ole toki myöskään osannut ajatella, että jääradan ajamisesta olisi jotain haittaa, mietti Haavisto tuolloin.

Hän oli tuossa vaiheessa ajanut jäälle luistelubaanaa useamman vuoden ajan.

Uudemman kerran Tamperelainen päivitti asiaa tammikuussa 2021. Tuolloin Haavistoa harmitti suuresti se, ettei talvelle alustavasti lupailtu päätös ehtinytkään tulla voimaan vielä kyseisen talven aikana.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut